Kirjaudu ▼
 

MT: Hesburger ei ole täyttänyt possulupaustaan

© Kacper Pempel / Reuters
MT: Hesburger ei ole täyttänyt possulupaustaan
Hesburger kertoi syyskuussa vaihtavansa ruishampurilaistensa possun suomalaiseksi.
12.1.2016 19:32
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Hesburger ei ole vaihtanut hampurilaisissa käyttämäänsä porsaanlihaa kotimaiseksi lupauksistaan huolimatta, Maaseudun Tulevaisuus uutisoi.

Pikaruokayhtiö kertoi lehdelle syyskuun lopulla, että saksalainen possu vaihtuu kotimaiseen noin kuuden viikon kuluessa.

Marraskuun lopulla Hesburger kertoi, että kotimaisen porsaanlihan tilaus voi alkaa. Tuolloin lihavaihdoksen kerrottiin tapahtuvan ravintoloissa vaihdellen riippuen lihan menekistä. MT:n mukaan lihan alkuperämaa on kuitenkin yhä Saksa.

Hesburgerin kotimaisuusviestinnän kerrotaan olleen aiemminkin ristiriitaista.

Yhtiön kerrotaan muun muassa markkinoineen ruisfileateriaa suomalaisella leivällä, vaikka liha on ulkomaista.

∇ Mainos ∇
12.1.2016 19:32
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Hesburger Oy

Kommentit (30)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Oikeissa Hampurilaisissa ei pitäisi käyttää rahusikaa...vaan 20/80 suhteella olevaa nautaa...mutta meneehän se Suomessa koska kaikki käy tontoille kunhan saa jonottaa ulkona...
Anonyymi: Naudalihasta 12.1.2016 19:37

Rekisteröitynyt käyttäjä
Hesburgerin kotimaisuusviestinnän kerrotaan olleen aiemminkin ristiriitaista.


No nuo puheethan nyt ovat pelkkää Hesburgerin mainoshöpinää.

Kuka täysijärkinen nyt sellaisia menee täydestä ottamaan?
Rekisteröitynyt käyttäjä: AsioitaSeurannut 12.1.2016 19:52

Anonyymi
Miksi Hesburgeria pitäisi patistaa käyttämään suomalaisten eläintenpotkijoiden teurastamaa lihaa?
Anonyymi: EiKiitosRääkkääjät 12.1.2016 20:02

Anonyymi
No voi mahoto ku o viel ITSENÄISIÄ YRITTÄJIÄ. Jos joku ei halua rääkättyä suomalaista possua, niin ei sitten halua.
Anonyymi: kyläpäälikö 12.1.2016 20:06

Anonyymi
Sikamaista porsastelua.

Saparo suoraksi että pituus riittää.
Anonyymi: EineSchweine 12.1.2016 20:07

Anonyymi
Miksi Hesburgeria pitäisi patistaa käyttämään suomalaisten eläintenpotkijoiden teurastamaa lihaa?

Koska se o jämptii jomptii. Jos mitään sopimusta ei asiasta ole, nii sitten homma on ihan ok.
Anonyymi: keskitöysä 12.1.2016 20:08

Anonyymi
Kohta alkaa mutku ja sitku selittelyt,ottakaa pop cornit valmiiksi kun setä alkaa jeesustelemaan.
Anonyymi: majoneesit 12.1.2016 20:18

Anonyymi
Ainakin meillä on hampurilaisten liha 100% nautaa niinkuin kuuluu. Tosin ei ole mikään Hesburger.
Anonyymi: Kissankarva 12.1.2016 20:37

Anonyymi
Miksi Hesburgeria pitäisi patistaa käyttämään suomalaisten eläintenpotkijoiden teurastamaa lihaa?


Tervemenoa katsomaan sinne saksalaiseen teurastamoon...
Anonyymi: nöfnöf 12.1.2016 20:38

Anonyymi
Miksi Hesburgeria pitäisi patistaa käyttämään suomalaisten eläintenpotkijoiden teurastamaa lihaa?

Tervemenoa katsomaan sinne saksalaiseen teurastamoon...

Niin niin mutta miksi pitäisi ostaa juuri suomalaisen eläintenpotkijan teurastamaa lihaa? Onko eläinrääkkäys suomeksi hienompaa kuin saksaksi?
Anonyymi: LihavaMies 12.1.2016 21:01
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

16:29 POP Pankkiliiton toimitusjohtaja vaihtuu
16:10 Nordea arvopaperistaa miljardien yritysluotot
15:48 Rakennusalalla on pula tekijöistä –"Palkataan kilpailijan työmailta"
15:46 Digitoday Samsung joutuu lykkäämään Note 7 -puhelimensa toimituksia
14:59 Yhdysvaltain varastojen kasvu painaa öljyn hintaa
14:23 Raute kohoaa pörssissä – kaupankäynti rauhallista
13:31 Digitoday Angry Birds -elokuva siivitti Rovion taas voitolliseksi – jatko-osa suunnitteilla
13:10 Konecranesin omistaja ehdottaa hallitukselle muhkeita lisäpalkkioita – puheenjohtaja kieltäytyi
12:34 Digitoday "Suomalainen" Turing Phone päätyi testaajan käsiin – ihmetystä seurasi
11:35 Digitoday Bill Gates löi ennätyksiä – rikkaampi kuin koskaan
11:00 Lääkealalla iso kauppa: Pfizer ostaa AstraZenecan antibiootit
10:01 Digitoday Uusi akku tekee Teslasta "maailman nopeimman auton" – sijoittajilta vaisu reaktio
09:43 SCA aikoo listata Libero-vaipat ja Libresse-siteet Tukholman pörssiin
09:27 OP:n ekonomisti vaatii: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
09:05 Digitoday HP:n Suomen-pomo lähtee: tehtävässä alle 5 kuukautta
08:28 Yle: Nuorisosäätiö sijoitti korjausvaroja suurella riskillä veroparatiisiin
08:06 Karjalainen: Tupakka vähentää työajasta 10 minuuttia – asiantuntija ihmettelee Lieksan päätöstä
06:05 Digitoday Amazon järkyttää musiikkipalvelujen hinnoittelua "spotifyllaan": Polkuhinnan tiellä yksi este
06:01 Analyysi Tuloerojen kasvu on ongelma eikä ratkaisu
23.8. Brexit karkottaa asiakkaita brittipankeista
23.8. Tarjoilu väheni vankiloissa – nuudeleista tuli valuuttaa
23.8. Digitoday Yle: Facebookin Kissat-ryhmä kompastui riitelyyn, uhkailuun
23.8. Etkö saa töitä tehtyä? Syy voi olla ilmastoinnissa
23.8. Digitoday Tähänkö on tultu? Apple varastaa vihollisensa kilpailuvaltin
23.8. USA:n uusien asuntojen kauppa vilkastui
23.8. Venäjä antaa jokaiselle eläkeläiselle 69 euroa – syynä "erityisen vaikea tilanne"
23.8. Lähteet FT:lle: Renault saattoi päästä päästöskandaalista helpommalla valtio-omistuksen takia
23.8. Digitoday Kyberkonna saattaa asua tietokoneessasi – etkä huomaa mitään
23.8. Lähteet: Bayer ja Monsanto jatkavat neuvotteluja kauppahinnasta
23.8. Huoli pois, autoilija: Oikeuden päätös tuskin nostaa parkkisakkoja
Asiakastieto

Yhteistyössä