Kirjaudu ▼
 

HS: Ennätysmäärä nuoria putosi kelkasta

Lehtikuva
HS: Ennätysmäärä nuoria putosi kelkasta
Työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien nuorten määrä kasvaa kohisten, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jäi ennätysmäärä nuoria tällä vuosituhannella.
Taloussanomat
11.8.2012 10:29
376

Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle joutui mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön vuoksi 1 569 alle 30-vuotiasta. Se tarkoittaa noin neljää nuorta joka päivä, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Luku ei sisällä älyllisen kehitysvamman vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä.

Masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 513 nuorta. Helsingin Sanomien mukaan vuodesta 2006 lähtien masennuksen takia eläköityneiden määrä on kasvanut jopa 42 prosenttia.

Kelan mielen terveyteen erikoistunut emeritustutkimusprofessori Raimo Raitasalo uskoo, että syy voi olla puutteellisissa mielenterveyspalveluissa.

– Mielenterveyden häiriöiden hoito on aika tavalla yksioikoisesti lääkepainotteista. Olisi tärkeää, että olisi mahdollisuus myös riittävään psykoterapiaan, hän sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (376)


Anonyymi
Uskon että suurin suu nuorten masennukseen on vääristyneet arvot ja vääristynyt kuva elämisestä. Kun työelämän aika koittaa onkin suuri järkytys kun eläminen ei ole mitä sen odotti olevan kaikkien "reality" ja MTV ohjelmien perusteella.
Pelkkänä kuluttajana oleminen ei paljoa elämää rikasta.
Arvomaailman uudistu 11.8.2012 11:17

Anonyymi
Jos rahat poistetaan yhteiskunnasta missä ei ole töitä tarjolla ihmisen ehdoilla niin jäljelle jää anarkia ja sisällissota. Kilpailu määrittää pääsyä 'hyvään' asemaan, yhteiskunnan toiminta keskittyy asemanhaltijoiden laatimiin ehtoihin missä yhden ihmisen tunteet eivät merkitse mitään. Joukkomurha on tavallaan ymmärrettävä ilmiö se vetää hiljaiseksi ja herättää tästä saatanan hissimusiikki vaiheesta..
hullu 11.8.2012 11:20

Anonyymi
Kun insinöörit ja lakimiehet suunnittelevat yhteiskuntaamme, niin yhteisöllisyydellä pyyhitään hanuria.
Väitän, että heikentyvä yhteisöllisyytemme on iso osasyy nuorten syrjäytymiseen.
Liikaa pönötystä ja kiirettä sotkee elän prioriteettejä.
j 11.8.2012 11:23

Anonyymi
Kaikki nuoret eivät ole kasvaneet median luomassa maailmassa, missä mielikuvat määrittelevät motiivin. Toiset nuoret hakevat työtä elinkeinoksi eikä mitään muuta. Jos työtä ei ole niin kyllä ihminen masentuu tekemättömyydestä.
Nimetön 11.8.2012 11:25

Anonyymi
Aivan liian monella nuorella on täysin epärealistinen kuva työelämästä. Se ei voi aina olla pelkästään kivaa ja tuottaa jatkuvasti 'elämyksiä'. Myös ns. Kympin tyttöjen on syytä mieltää,että töissä eivät pädekään samat säännöt kuin kouluissa ja yliopistoissa.


Niin, se ongelma on todellakin hyvin, hyvin monelle siinä, että työelämässä ei pädekään se, että mitä parempia tuloksia saat itse aikaan, sen paremmin menestyt.
Nimetön 11.8.2012 11:28

Anonyymi
Yli 45-vuotiailla työttömillä sama vaiva. Töihin et pääse, vaan olet lopun 'työikäsi' työttömänä ja masennut varmasti. Eläkettä ei kerry ja olet tuomittu köyhyyteen.
keräyspullot pullonp 11.8.2012 11:33

Anonyymi
Globalistinen kapitalismi tappaa.
Kansallinen sosialismi pelastaa.
Siksi kansallista so 11.8.2012 11:34

Anonyymi
Sairaudet ja vaivat aiheuttavat paljon työkyvyttömyyttä. Yhteiskunnassa tavoitellaan täydellisyyttä mainoksien luomassa maailmassa.
Nimetön 11.8.2012 11:34

Anonyymi
Töitä tai koulutusta olisi hyvä olla kaikilla. Tukijärjestelmän poistaminen tekee kuitenkin varmasti rikollisuudesta hyväksytympää ja tapahtuneita murhia/joukkomurhia tulisi lisääntymän. Kun meillä on poliisi joka jahtaa vain ylinopeutta ajavia ja mopopoikia on tulos selvä: anarkia repeää käsiin. Poliisi on voimaton. Toinen on se että mafian kaltaisia organisaatioita tulisi suomeen jotka tarjoaisi turvaa heitteillä olevalle nuorille ja siten saisivat suomessa jalansijan. Pahin tilanne on kun ihmisellä ei ole mitään menetettävää. Mielestäni tilanne on jo pois hanskasta. Paluuta parempiin päiviin ei ole. Valitan mutta näin on. Tulette vielä näkemään todella raa'at ja huonot ajat. Voi tätä maata ja sen tyhmää kansaa. Tahtoisin niin jokaisen ymmärtävän tämän viestin: elämä on tärkeää, toistenkin elämä on tärkeää.
Elämä 11.8.2012 11:36

Anonyymi
Kun ihmisarvon mitta on raha, työ ja status on jälki sen mukaista.
sairaan maan sairaat 11.8.2012 11:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä