Kirjaudu ▼
 

HS: Ennätysmäärä nuoria putosi kelkasta

Lehtikuva
HS: Ennätysmäärä nuoria putosi kelkasta
Työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien nuorten määrä kasvaa kohisten, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jäi ennätysmäärä nuoria tällä vuosituhannella.
Taloussanomat
11.8.2012 10:29
376

Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle joutui mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön vuoksi 1 569 alle 30-vuotiasta. Se tarkoittaa noin neljää nuorta joka päivä, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Luku ei sisällä älyllisen kehitysvamman vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä.

Masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 513 nuorta. Helsingin Sanomien mukaan vuodesta 2006 lähtien masennuksen takia eläköityneiden määrä on kasvanut jopa 42 prosenttia.

Kelan mielen terveyteen erikoistunut emeritustutkimusprofessori Raimo Raitasalo uskoo, että syy voi olla puutteellisissa mielenterveyspalveluissa.

– Mielenterveyden häiriöiden hoito on aika tavalla yksioikoisesti lääkepainotteista. Olisi tärkeää, että olisi mahdollisuus myös riittävään psykoterapiaan, hän sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (376)


Anonyymi
Mielenkiintoista ettei tätä ongelmaa ollut esim 50v sitten. Ehkä pitäisi siirtyä sosiaalituissa entiseen malliin.

Nykyinen järjestelmässä jossa rahaa tulee vastikkeetta on synnyttänyt tämän työtä vieroksuvan porukan joka mielummin viettää vapaa-aikaa kuin tekee töitä saamansa rahan eteen.

Vähintäänkin nämä tuilla elävät pitäisi siirtää kaikista halvimpaan kolkkaan maata kulujen minimoimiseksi. Jos ei itse maksa menojaan, niin pitäisi edes vähän menettää vapauksia.
Nimetön 13.8.2012 10:07

Anonyymi
Toisilla on parempi mielikuvitus mitä toisilla ja mielikuvat luovat unelmia mitä tavoitella. Vanhemmat ovat tärkeässä osaassa mielikuvien luomisessa mm. tekemällä lapselle oikenlainen elinympäristö mistä mielikuvat syntyvät. Lapset pitää kouluttaa jo lapsesta asti markkinoiden maailmaan viemällä lapsia huvipuistoihin, eläintarhoihin, syömään jäätelöä, autoajelulle jne.


Mitään listaamistasi asioista ei pidä antaa lapselle ilman vastiketta. Eli jotain pitää aina vaatia vaikka se olisi täysin yhdentekevää tekemistä näin aikuisen kannalta. Tämä opettaa lapsen heti alustä lähtien siihen että jotta jotain kivaa saa, niin sitä varten pitää tehdä töitä.
Nimetön 13.8.2012 10:07

Anonyymi
"Ruuan ALV on 13%, eikä asumisesta mene ALV:tä lainkaan. Minulle on vakuutettu, että köyhällä kaikki raha menee noihin kahteen. Onko nyt kuitenkin niin, että kaikki raha meneekin viinaan? Muuten ei tuohon 25% veroprosenttiin nimittäin pääse."

-Ruuan ALV tulee nousemaan 15%, tämän lisäksi 1200 eurosta menee kulutukseen => elektroniikka, polttoaineet (pk seudun ulkopuolella), palvelut jne.. Tämän lisäksi alkosta ostettavia tuotteita tai tupakkia tullaan verottamaan verokannalla 30%

"Miten ne nyt yrityksiin menisi, jos sillä ostetaan vain ruokaa ja asutaan? Silloin se menee vain elintarviketeollisuuden voittoihin ja yksityisille vuokranantajille."

-Jostain nämä ihmiset ruokansa ja kulutustuotteet ja palvelut ostavat, joten tällöin näihin kohteisiin menevästä rahasta, ja tulevasta liikevoitosta maksetaan veroa. Elintarviketeollisuus maksaa myös voitoistaan veroja, vuokratulot eivät ole myöskään verovapaata tuloa joten kyllä valtio ottaa omansa joka käänteessä.

"Miksi yritykset työllistäisivät? Luuletko, että köyhien ostokset nousisivat niin paljon, että Suomeen tarvittaisiin yli 100 kassatyöntekijää lisää? Tuskin vaan. Korkeintaan jonot pitenisivät vähän."

-Jonot varmaankin pitenisivät, mutta samaan aikaan yritykset edelleen työllistävät ihmisiä kuten ennen. Näin työlliset edelleen sekä kuluttavat enemmän että ovat töissä jolloin palkkatulosta valtio ottaa jälleenkerran omansa.

"Tämäkin on utopiaa. Eivät ihmiset sekoa siksi, että heillä on pari sataa vähemmän rahaa kuin utopiassa olisi. Mielenterveysongelmille on aina jokin perussyy, jolla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Lisäraha ei siten paranna yhtä ainutta mielenterveysongelmaista, eikä estä yhtään uutta hullua sekoamasta. Jos näin olisi niin mielisairaalat voisi sulkea kun jokaiselle potilaalle antaisi miljoonan käteen."

-Monessa tapauksessa masennuskierre lähtee juuri siitä syystä että henkilö työskentelee osaamiskykyään alemmalla tasolla, ei saa työstään kiitosta ja palkka on niin pieni ettei sillä kykene elämään. Jossain vaiheessa tämä ihminen keksii lopulta itselleen sairauden koska ei yksinkertaisesti jaksa enää aamulla nousta töihin.

"Ja minkä näillä ihmisillä olisi täysi vapaus? Esittämäsi malli tarkoittaisi sitä, että ansiotuloverotus pitäisi nostaa 75-95% välille. Kuinka moni näistä täyden vapauden omaavista työttömistä lähtisi töihin, josta käteen jää 40h työviikon jälkeen pari sataa euroa? Tuskin kukaan, koska eivät lähde nytkään vaikka enemmän jää työstä käteen nyt kuin sinun mallissasi"

- Työnverotus olisi kuten ennenkin, joten työllistäminen olisi kannattavaa myös satunnaiseen, pätkä kuin ns. matalapalkka -aloille.
Kansalaispalkkaa toi 13.8.2012 10:08

Anonyymi
Lääkkeille ei sossulla ole mitään kattoa, kunhan ne ovat lekurin määräämiä.
pööpöö


Ja tässäkin olet täysin väärässä.
Nimetön 13.8.2012 12:02

Anonyymi
Laskin ihan noin niinkuin ylimalkaan mitä nämä kansakuntamme ex-toivot eli kelkasta pudonneet heikkohermoiset, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken kuin tyhjästä "kuuluu saada"-tyylillä.

Jos vuodessa jää n. 1600 työkyvyttömyyseläkkeelle, ja saavat takuueläkkeen, asumistuen ja muuta tukea, saavat he ainakin 1000,- euroa/kk. tai enemmän. Vuodessa 1,6 miljardia/1600 nuorta työkyvytöntä huoltosuhdettamme taakoittamaan.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on jotain tosi vinksahtanutta, luuloteltua hyvinvointia, suurta keskinkertaisuutta, lapsenomaista hyväuskoisuutta ja liiallista pehmeyttä.

Rajat on saatava lapsille ja tieto, että kaikki maksaa mitä he luulevat saavansa ilmaiseksi valtioltamme. Vanhemmat voisivat rajoittaa myös lastensa yletöntä harrastamista ja muuta kulutusta aängriböödeineen, jne.
alkaako loppu häämöt 13.8.2012 12:08

Anonyymi
-Monessa tapauksessa masennuskierre lähtee juuri siitä syystä että henkilö työskentelee osaamiskykyään alemmalla tasolla, ei saa työstään kiitosta ja palkka on niin pieni ettei sillä kykene elämään. Jossain vaiheessa tämä ihminen keksii lopulta itselleen sairauden koska ei yksinkertaisesti jaksa enää aamulla nousta töihin.


Siinäpä meni se viimeinenkin rahtu "luotettavuudesta" että tietäisit rahtuakaan mistä puhut. Et selkeästi tiedä joten mene vaikka kaivamaan perunoita sieltä vesipelloltasi ja jätä masennuksesta tms. keskustelut niille jotka asiasta tietävät.
Nimetön 13.8.2012 13:00

Anonyymi
Ruuan ALV tulee nousemaan 15%, tämän lisäksi 1200 eurosta menee kulutukseen => elektroniikka, polttoaineet (pk seudun ulkopuolella), palvelut jne.. Tämän lisäksi alkosta ostettavia tuotteita tai tupakkia tullaan verottamaan verokannalla 30%


Esittämäsi verokanta pudottaisi suomalaisten ostovoimaa yli viidellä miljardilla eurolla vuosittain. Mallisi rahoittaminen vaatii lisäksi ansiotuloveron noston yli 75%:iin, mikä vie ostovoimaa alas yli 40 miljardia.

Esität siis sosialistista utopiaa, jossa jokainen saisi käteen 1200?/kk, josta verottaja nappaisi heti puolet. Työtä tekemällä ei voisi asemaansa parantaa, koska et voisi tehdä niin paljon töitä, että se merkittävästi lisäisi tuloasi.

Elintarviketeollisuus maksaa myös voitoistaan veroja, vuokratulot eivät ole myöskään verovapaata tuloa joten kyllä valtio ottaa omansa joka käänteessä.


Elintarviketeollisuus investoi tuottonsa ulkomaille, eikä siten tee kirjanpidollista voittoja, eikä siten maksa veroakaan.

Yksityisistä vuokraajista taas noin 50% ei ilmoita vuokrasta kenellekään, joten he eivät myöskään maksa veroja.


Jonot varmaankin pitenisivät, mutta samaan aikaan yritykset edelleen työllistävät ihmisiä kuten ennen.


Tuskin työllistäisivät. 1200?/kk on niin suuri summa, että noin kolmannes suomalaisista jättäytyisi työttömäksi samantien, koska he eivät saa nytkään noin paljoa puhtaana käteen. Nytkin 20% kansasta jättäytyy työttömiksi vaikka keskimääräinen tuki kuussa on vain hiukan alle tonnin.


Monessa tapauksessa masennuskierre lähtee juuri siitä syystä että henkilö työskentelee osaamiskykyään alemmalla tasolla, ei saa työstään kiitosta ja palkka on niin pieni ettei sillä kykene elämään.


Miten tämä tilanne muuttuisi sillä, että käteen jää muutama satku enemmän, mutta töitä ei kannattaisi millään ilveellä tehdä, koska työstä ei jäisi käteen yhtään extraa? Eikös siinä tällainen ihmispoloinen tuntisi itsensä vieläkin huonommaksi kun hän ei missään oloissa kannattaisi muuta tehdä kuin lorvailla?

Jossain vaiheessa tämä ihminen keksii lopulta itselleen sairauden koska ei yksinkertaisesti jaksa enää aamulla nousta töihin.


Työttömät eivät nytkään jaksa nousta töihin, miten työttömien tilanne tässä suhteessa muuttuisi?

Työnverotus olisi kuten ennenkin, joten työllistäminen olisi kannattavaa myös satunnaiseen, pätkä kuin ns. matalapalkka -aloille.


Eli ottaisit valtiolle lisää velkaa noin 65 miljardia vuosittain? Tuskin onnistuisi.

Ihan kiva mielikuvitusleikki ajatella, että valtio voisi toimia taloudellisena ikiliikkujana ja vain kierrättää yhteiskunnan rahaa enentäen sitä joka kierroksella. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole mahdollista toimia. Tukieuron kulu on 50 senttiä! Eli tuon verran katoaa byrokratiaan jokaisesta eurosta. Siten 65 miljardin lisätuki edellyttäisi yli 100 miljardia maksavaa koneistoa. Tuon rahan saisi vain verottamalla. Valitettavasti tuo summa nostaisi Suomen veroasteen tasan 100%:iin BKT:stä.

Jokainen voi itse miettiä, miten sellainen yhteiskunta voi toimia, jossa joka ikinen euro, joka kulkee taskusta toiseen, verotetaan pois.

Tätä kutsutaan sosialismiksi ja sitä on jo kokeiltu ja kokeillaan parhaillaankin mm. Pohjois-Koreassa. Ole ystävällinen ja tutustu näihin kokeiluihin ja niiden onnistumiseen.
kohtuus 13.8.2012 13:22

Anonyymi
1000 euroa kuukaudessa ja 1600 nuorta ,tekee noin
16 miljoonaaa euroa.1000 euroa on täysin utopiaa
koska työhistoria on kuitenkin vajavainen.

Suomi maksaa nyt 22 miljoonaa pankkiireille plus täydet vakuudet itselleen valtavista summista rahaa.
Sitä voi kutsua espanjan taudiksi,että vakuuksien hinnaksi valehdellaan 22 miljoonaa,vaikka kyseessä
on vain pankkiirien palkka.
Numerot ja utopia 13.8.2012 15:13

Anonyymi
Suomalainen äänestäjä on niin t y h m ä että se haluaa kansalaispalkan vaikka kustannus ylittää velalla pönkitetyn talousarvion summan.
Pisa ma äässissä 13.8.2012 15:49

Anonyymi
Ei ne 1600 nuorta mitään tonnin suhailurahaa tarvitse vaan kasvatuksen joka jäi saamatta.
Surkeasta suoritukse 13.8.2012 15:56
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä