Riittääkö kotimaisia perunoita ruokapöytään?
Heinäkuussa satoi lähes kaksi kertaa enemmän kuin yleensä, ja osa pelloista on ollut liian märkiä kantamaan kunnon satoa. Keskimäärin viljasadosta voi vielä tulla tavanomainen, jos sää pysyy elokuussa hyvänä, ProAgria-ryhmä arvioi tiedotteessaan. Jos sateet jatkuvat, kasvitautien leviäminen ja kasvustojen lakoontuminen saattavat pienentää satoa.
Sateet vaikeuttivat myös rikkakasvien ja kasvitautien torjuntaa. Monissa osissa maata on tavallista enemmän hukkakauraa, juolavehnää ja muita rikkakasveja. Myös lehtilaikkutauteja on tänä vuonna paljon.
Eniten säästä on kärsinyt rehuksi tarkoitettu ohra.
Kaiken kaikkiaan viljelmillä ollaan ainakin viikko jäljessä normaalista aikataulusta.
Perunasadon tilanne ProAgrian mukaan huolestuttava, etenkin tärkeimmällä tuotantoalueellaan Pohjanmaalla. Mukulat ovat vielä pieniä, ja sateet ovat lisänneet perunaruton ja muiden tautien riskiä. Lisäksi satoja hehtaareja perunaa on jäänyt veden alle tulva-alueella.
ProAgrialla on myös iloisia uutisia. Mansikkaa saadaan tänä vuonna jopa elo-syyskuun taitteeseen asti, ja herukoista on sateiden vuoksi tulossa suurikokoisia.













