Kirjaudu ▼
 

Maakuntalehdet: Kaksi kolmesta suomalaisesta pitäisi euron

Lehtikuva
Maakuntalehdet: Kaksi kolmesta suomalaisesta pitäisi euron
Suomalaisista kaksi kolmesta haluaa edelleen pitää euron valuuttana. Asia selviää maakuntalehtien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Taloussanomat
28.7.2012 09:18
439

Markkaa halusi takaisin vajaa neljännes kyselyyn vastanneista.

Sanomalehti Kalevan mukaan keskustan kannattajien eurokriittisyys on vuoden aikana selvästi lisääntynyt. Viime eduskuntavaaleissa puoluetta äänestäneistä lähes kolmannes kannatti Suomen eroa eurosta ja markan käyttöönottoa.

Perussuomalaisten kannattajista 48 prosenttia on valmis eroamaan eurosta. Kannattajia oli 41 prosenttia.

Kyselyyn haastateltiin heinäkuun lopussa noin tuhatta yli 15-vuotiasta mannersuomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (439)


Anonyymi
Mistään "huonosta maineesta" ei myöskään tarvitse välittää, sillä sekin on kärsinyt inflaation. Jokainen pelastakoon vain oman maansa tästä.


Minua on aina ärsyttänyt suomalaisten pelko maineen menetyksestä. Suomalaiset näyttävät luulevan että jos pitää puolensa niin maine menee. Asiahan on aivan päinvastoin. Kukaan ei kunnioita ikuisesta kynnysmattoa. Sen näkee jo jokaisella työpaikalla että nynnyjä juoksutetaan kaksinverroin. Vasta kun piirtää reviirinsä niin saa muiden kunnioituksen.
Minun mielipiteeni 29.7.2012 16:11

Anonyymi
Tulos antaa aiheen epäillä taloustutkimuksen asennetta, tutkimusmenetelmää ja luotettavuutta.
eero 29.7.2012 16:41

Anonyymi
[ valitettavasti kun muistelee menneitä niin markka-Suomi oli kyllä varsinainen kehitysmaa verrattuna tämän päivän euro-Suomeen.


Suomi ei ollut kehitysmaa ennen euroa. Saattaa olla että euro on ollut positiivinen asia Suomelle. Nyt kun olemme paremmin oppineet tuntemaan kanssaihmistemme tapoja niin olemme euroinemme aivan uuden tosiasian edessä. Emme voi odottaa että mennyt euroaika palaa. En halua jakaa huijareiden lainoja vain euron takia.
Välimeren väki ei tapojansa muuta.
Minun mielipiteeni 29.7.2012 16:48

Anonyymi
Timo Soini ilmoitti eduskunnassa ettei kannata eurosta eroamisesta. Kansa on samaa mieltä.
Soinissa on ministeriainesta, jos tulee hallituskriisi.
Puoluetoimisto 29.7.2012 17:33

Anonyymi
En voi sietää ihmisiä jotka eivät osaa perustella olemistaan ja tekemisiään. Esimerkiksi miksi unelmaloma on unelmaloma siis mitkä tekijät muodostavat unelmaloman mielikuvan. Suomelle markkinoitu euro on olematon unelmaloma. Se on pelkkä mielikuva. Oikea euro on arkista apupakettien maksua, verojen korottamista, hyvinvoinnin vähenemistä ja muuta kärsimystä, sekä "kylmää talvea kesän keskellä".


Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta paremminvointivaltioon.
Ja mikähän on se kestävyysvaje tässä tukipakettien
pyörteessä ?
Nimetön 29.7.2012 17:41

Anonyymi
Oikein kuulen kihinän aivoista, kun niin ...tuttaa, kun enemmistö suomaisista kannattaa euroa. Miellyttävää kuunnella kihinää? Viime viikkojen aikana on tehty useita galluppeja ja muita selvityksi.Mm. Hesarissa haastateltiin 23 talousasiantuntijaa, heistä vain 3 kannatti eroa eurosta, uudessa Suomen Kuvalehdessä haastatellun rahakomitean enemmistö olli sitä mieltä, että Suomen ei pidä erota eurosta. Kaiken huipuksi jopa Soini ei ollut varma erosta: "Asiaa pitää tutkia". Yksittäisiä eron kannattajia on, mutta en ole nähnyt yhtään suomalaista kyselyä, jossa enemmistö asiantuntijoista kannattaisi eroa. Saati sitten kansasta. Jos olet nähnyt. Niin kerro. En usko , että olet nänyt.
S 29.7.2012 17:43

Anonyymi
En voi sietää ihmisiä jotka eivät osaa perustella olemistaan ja tekemisiään. Esimerkiksi miksi unelmaloma on unelmaloma siis mitkä tekijät muodostavat unelmaloman mielikuvan. Suomelle markkinoitu euro on olematon unelmaloma. Se on pelkkä mielikuva. Oikea euro on arkista apupakettien maksua, verojen korottamista, hyvinvoinnin vähenemistä ja muuta kärsimystä, sekä "kylmää talvea kesän keskellä".

Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta paremminvointivaltioon.
Ja mikähän on se kestävyysvaje tässä tukipakettien
pyörteessä ?


Jos perustelut oikeasti kiinnostavat, niin lue esim. Suomen Kuvalehden nro 29 pääkirjoitus. Lisää perusteluja on myös numerossa 30, samoin 1-2 viikkoa sitten ilmestyneen Hesarin asiantuntijahaastattelu. Siinä on tietekin lukemista. On helpompi sanoa, että en ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät jotain asiaa hyvänä, esim. euroa.
Eläkeläinen 29.7.2012 17:50

Anonyymi
Taas on muka tehty gallupi. Mitään gallupia ei ole tehty, eikä yhtään puhelua soitettu. Pelkkä Excel tehty sen mukaan, minkä sanoman mediayhtiön haluaa julistettavaksi.
Tämä aivopesu aloitetaan jo muutama kuukausi ennen vaaleja.


Nimenomaan täyttä huijausta ja härskiä sellaista!
Rumaa peliä pelataan 29.7.2012 18:17

Anonyymi
Hei, lukekaas täältä kokoomuspoliitikon kertomana kuinka EU-hun suomi liitettiin.

Googleta: Suomen europetos A-nelosella

Ja tämä on TOTUUS, koska miestä ei ole haastettu oikauteen kertomuksestaan.


Voisitko kirjoittaa edellisen selkokielellä!
K 29.7.2012 18:53

Anonyymi
EURO ON ALUSTA ASTI OLLUT SUURI MAALAISTENHUIJAUS. JA NYT SE HAJOAA. NÄITÄ TULEE JA MENEE.
KANSOJA ON TYHMISTET 29.7.2012 18:56
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä