Kirjaudu ▼
 

Yle: Olkiluodon viivistyminen uhkaa lisätä Arevan tappiota

Lehtikuva
Yle: Olkiluodon viivistyminen uhkaa lisätä Arevan tappiota
Ranskalainen ydinvoimayhtiö Areva tekee jälleen tappiovarauksen Olkiluodon ydinvoimalan rakennustöiden takkuamisen vuoksi, kertoo YLE Uutiset. Tällä kertaa alaskirjauksen arvoksi ilmoitettiin 300 miljoonaa euroa. Yhtiö syyttää tappioistaan Teollisuuden Voimaa.
Taloussanomat
27.7.2012 08:32
35

Ranskalainen ydinvoimayhtiö Areva tekee Ylen mukaan jälleen alaskirjauksen Olkiluodon ydinvoimalan rakennustöiden takkuamisen vuoksi, Yle uutiset kertoo.

Yhtiö ilmoitti 300 miljoonan euron alaskirjauksesta torstaina julkaistussa osavuosikatsauksessaan. Alaskirjauksen myötä Arevan tappiovaraukset yltävät jo 3,1 miljardiin euroon.


Areva syyttää Olkiluodon viivästyksistä Teollisuuden Voimaa (TVO). Arevan mukaan TVO on hidastellut EPR-voimalan testaamisessa ja käyttölisenssin haussa.

 Areva ja TVO kiistelevät rakennusprosssin viivästymisestä kansainvälisessä välimiesoikeudessa. Asian käsittelyn ensimmäisessä päätöksessään oikeus langetti TVO:n maksamaan 125 miljoonan euron korvaukset. Miljardiriita on kuitenkin vielä ratkaisematta.

∇ Mainos ∇
Yritykset Areva
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (35)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Halvalla ei saa hyvää...

Kuka tai ketkä hyväksyivät Arevan tarjouksen?
Haiskahtaa korruptio 27.7.2012 8:35

Anonyymi
Poksahtaa koko laitos ja sehän ei ikinä mitään huijariputiikkia haittaa.

Tyämaalla sössineet muutaman euron suharit.
asiasta päättäjät ko 27.7.2012 8:35

Anonyymi
Myydään halvalla kiinalaisille.
ne osaavat panna poi 27.7.2012 8:41

Anonyymi
Voisivatkohan esim. kreikan, irlannin, portugalin, tai espanjan veronmaksajat kantaa vastuunsa tästä?
Ihan niinkuin vaihtelun vuoksi? Vai ovatko vastuuttomia impivaaralaisia, ulkona ytimistä siellä?
Jos ei Olkiluoto valmistu elokuun 30. mennessä, voi Suomen ydinvoimalapensaspalo levitä hallitsemattomana ympäri euroopan. Pelastakaa muiden euromaiden kansalaiset siis työpaikkanne lahjoittamalla Suomeen muutama miljardi. Ko. metodi on toimiva, ja hyväksi havaittu, kuten tiedätte.
Nimetön 27.7.2012 8:43

Anonyymi
lisää puolalaisia 2 euron miehiä kaalipellolta tänne töihin,se on suomen etu et kukaan ei maksa veroja ja rakennukset on täysiä paskoja
timpuri 27.7.2012 8:44

Anonyymi
Vileeni teki muistaakseni hyvät kaupat. Enää ei uskalleta romuja käynnistää kuin vanhaan hyvään UKK:n aikaan.
haperoa valurautaa 27.7.2012 8:48

Anonyymi
Onneksi ei ole tarvinnut suomi-poikaa työllistää. Mitä siitäkin olisi tullut, olisi pitänyt maksaa työehtosopimuksen mukainen palkka ja kaikki.
kok 27.7.2012 8:50

Anonyymi
rohkia on joka painaa starttinappulaa
ping pong 27.7.2012 8:50

Anonyymi
Etelän vetelät vedättää.
Fksu olisi pitänyt p 27.7.2012 8:52

Anonyymi
Kansainvälinen oikeus määräsi jo TVOn maksamaan arevalle. Suomalaiset kuluttajat ja tvon omistajiin kuuluvat kaupungit maksavat viulut sähkölaskuissan.
king kong 27.7.2012 8:53
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä