Kirjaudu ▼
 

Tässä on VM:n julkistama vakuussopimus

Jock Fistick/Bloomberg News
Tässä on VM:n julkistama vakuussopimus
Valtiovarainministeriö on julkistanut Suomen ja Espanjan solmiman vakuussopimuksen. Kaikkiaan kuusiosaisesta asiakirjanipusta on sensuroitu useita tietoja.
Taloussanomat
27.7.2012 21:38
180

Valtiovarainministeriö on toimittanut Taloussanomille kaikkiaan kuusi asiakirjaa ja epäviralliset käännökset kahdesta niistä. Asiakirjoihin voi tutustua tarkemmin alla.

Papereista on sensuroitu useita tietoja. Päivämääriä, tilinumeroita, yksityiskohtaisia rahasummia, korkotietoja ja yhteyshenkilöiden nimiä puuttuu. Pisimmästä, 66-sivuisesta asiakirjasta on sensuroitu kokonaan 13 sivua.

Vakuussopimuksen solmimisen yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kertoi, että osa sopimuksesta jää salaiseksi. Esimerkkinä hän käytti tilinumeroita, mutta käytännössä myös muun muassa yhteystahona toimiva investointipankki jää pimentoon.

Moni sopimuksen kohdista on määritelty Britannian lain alle. Myös New Yorkin osavaltion lakia voidaan soveltaa joissain tilanteissa.

Urpilaisen mukaan Espanjan vakuussopimuksen olennaisin ero Kreikan vakuussopimukseen on sen julkisuus. Taloussanomat on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen Kreikka-sopimuksen salaamisesta, koska sopimuksesta on käytännössä mahdoton päätellä Kreikka-vakuuksien merkitystä Suomelle.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (180)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Asiakirjan nimi näkyvissä ja loput on viivattu yli mustalla tussilla.

Armeijan sotasalaisuudetkin on julkisempia kuin tämä "julkinen" asiakirja.
Nimetön 27.7.2012 21:43

Anonyymi
Voi ..tanan tunarit.

Vai että voidaan soveltaa Ison-Britannian lakia ja jossain kohdin New Yorkin lakia.

Mikä helvet..n ameeba tuollainen sopimus on, arvaako kukaan ? Sillä kusetetaan Juttaa ja suomalaisia.

Ja julkisempi kuin Kreikan sopimus..ah hah hah.
Jeps 27.7.2012 21:44

Anonyymi
Katainenhan on menettänyt todellisuudentajunsa jo aikoja sitten ja nyt näköjään Urpilainenkin!!! Varsinainen tuhokaksikko Suomelle...
Kääk! 27.7.2012 21:45

Anonyymi
tai vaihtoehtoisesti se julkistettiin, mutta sitten tultiin katumapäälle ja sivu poistettiin.
sileäkäsi 27.7.2012 21:46

Anonyymi
Jos tämä salailu on kerran lain vastainen niin eikö näitä rikollisia (mm. Urpilainen) saada oikeuteen ?
Nimetön 27.7.2012 21:50

Anonyymi
Jos sielä on YKSIKIN salattu lause niin se tietenkin kuuluu suunnilleen seuraavasti:


"Suomen kanssa tehty vakuussopimus on PÄTEMÄTÖN"
Nimetön 27.7.2012 21:51

Anonyymi
Hyvä, että toimitettu. Mutta mitä hyötyä sopparista on, jos oleelliset tiedot on salattu?
Tarvii todeta, että tämä touhu vaikuttaa ihmeelliseltä... Taas kerran.

Saa nähdä, että mitä siitä Kreikan tukipaketistakin seuraa. Oli se kyllä sen verran hämärä sopimus. Mietitittyy, että pitääkö sisällään jonkinlaisen "kusetuksen", kun oli niin salainen....

Niin, kyllä Suomi on kohta kusessa näitten tukipakettien kanssa. Ei varmaan pystytä maksamaan.

Mutta sittenhän maksussa voi auttaa ne henkilöt, jotka ovat nämä tukipaketit hyväksyneet.. Olisi varmaan oikeudenmukaista?!

Jos Suomen kansalta olisi kysytty mielipidettä näistä tukipaketeista, niin varmaan ei tälläiseen oltaisi suostuttu.

Nyt pitäisi kyllä järjestää kansanäänestys näistä ja muistakin oleellisista asioista.
Hämärät sopimukset 27.7.2012 21:52

Anonyymi
Eihän toi todellakaan ole julkinen vaikka järjen vastaisesti niin sanottaisiin. Lumedemokratiaa ja itse en tässä elämässä voi enää luottaa Suomen päättäjiin.
Firmaa Viroon ja eng 27.7.2012 21:59

Anonyymi
Miksi ihmeessä kertoa hirttoköyden vahvuus kts ed vaalit 011 3 vai oliko4
fI 03 0 5 84 27.7.2012 22:00

Anonyymi
Tää on vähän lapsellista. Lopun ajan meininki selvästi päällä. Ei enää edes yritetä ja toivotaan että joku muu maa viheltää pelin poikki ennen meitä.
toivotaan. toivotaan 27.7.2012 22:01
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä