AL: Joka kolmas törmännyt harmaaseen talouteen kahden vuoden sisällä
Pimeästi tehtävään työhön törmää Suomessa helposti etenkin rakennus- ja ravintola-alalla. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn vastaajista kolmannes oli viimeisen kahden vuoden aikana ollut tekemisissä harmaan talouden kanssa.
Kassan ohi tehtävä työ kukkii yhä etenkin rakennus- ja ravintola-alalla, kertoo Aamulehden Taloustutkimuksella teettämä selvitys.
Reilusta tuhannesta vastaajasta kolmasosa kertoi olleensa kuluneiden kahden vuoden aikana tekemisissä harmaan talouden kanssa. Luku on jonkin verran suurempi kuin aiempien tutkimusten tulokset.
– Joskus asiakkaat ja joskus minä ehdotan, että jätetään verot maksamatta, kertoo Aamulehden haastattelema pirkanmaalainen rakennusyrittäjä.
Harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen arvioi Aamulehdelle, että harmaasta taloudesta kertyy vuosittain 4-6 miljardin euron verotulojen menetykset.
∇ Mainos ∇














