Kirjaudu ▼
 

Rikollisliigat jäivät ulkomaille – euroväärennösten määrä romahti

Lehtikuva
Rikollisliigat jäivät ulkomaille – euroväärennösten määrä romahti
Suomessa löydettiin alkuvuonna liki puolet vähemmän euroväärennöksiä kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Keskusrikospoliisin teknisen tutkijan Marja-Leena Mönttisen mukaan väärennösten määrän laskua selittää se, että "alkuvuonna Suomessa ei ollut yhtään merkittävää ammattimaista väärennösten levitystapausta".
Johannes Niemeläinen
16.7.2012 13:14
24

Suomessa löydettiin alkuvuonna melkein puolet vähemmän euroväärennöksiä kuin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tänä vuonna euroväärennöksiä löydettiin tammi-kesäkuussa 248 kappaletta, kun vuoden 2011 alkupuoliskolla löytyi 406 väärennöstä, Suomen Pankki kertoo tiedotteessa. Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla euroväärennöksiä löytyi yhteensä 421 kappaletta.

Kuluvan vuoden alkupuoliskolla väärennösten määrä oli viimeisen kolmen vuoden puolivuotistilaston keskiarvoa pienempi. Keskusrikospoliisin teknisen tutkijan Marja-Leena Mönttisen mukaan väärennösten vähäistä määrää selittää ammattilaisten puuttuminen.

– Alkuvuonna 2012 Suomessa ei ollut yhtään merkittävää ammattimaista väärennösten levitystapausta. Monina aiempina vuosina ulkomaiset rikollisryhmät ovat onnistuneet levittämään Suomessa useita satoja seteliväärennöksiä. Tämän vuoden väärennöstapaukset ovat pääosin koostuneet kotikutoisista tulostimilla tehdyistä väärennöksistä ja yksittäisistä ulkomailta kulkeutuneista seteleistä, Mönttinen kertoo Taloussanomille.

– Myös pienimuotoisia levitystapauksia, jossa esimerkiksi yhden viikonlopun aikana pääkaupunkiseudulla on käytetty kymmenkunta väärää seteliä, on ollut muutamia. Väärien seteleiden levittäminen ei aina ole tahallista, vaan sekä suomalaiset matkailijat että ulkomaiset turistit ovat tietämättään voineet saada jossain maassa väärennettyjä seteleitä, Mönttinen sanoo.

Alkuvuonna 2012 Suomesta löydettiin eniten 50 euron väärennöksiä, joita oli yhteensä 77 kappaletta. Toiseksi eniten, 60, oli 20 euron euron väärennöksiä. Sadan euron väärennöksiä löytyi 49 kappaletta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viimeisen kolmen vuoden aikana eniten väärennöksiä löytyi vuonna 2010, 1052 kappaletta.

Ohjeita ja oppaita setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kohta vaihdellaan perunoita ja kanankoipia; setelit palavat uunissa
vaihtokauppa kannatt 16.7.2012 13:14

Anonyymi
Suomi ei siis enää kiinnosta rikollisiakaan.


Mitäs varastettavaa täällä olisi? Parin sadan neliön OK-taloakaan ei saa pakettiautossa mukaan. Onko suomalaisilla jotain muuta? Velkaa velkaa ja velkaa?
Köyhä velkainen maa 16.7.2012 13:16

Anonyymi
ei tarvite roistojen väärentää kun voivat painaa seteleitä ihan eu n mandaatilla.
roitot rahapajan isä 16.7.2012 13:19

Anonyymi
Täh? Miten niin jäivät ulkomaille?

Ainahan se on Brysselissä ollut!
Bob ja Rikow (Ulkoma 16.7.2012 13:19

Anonyymi
Velkaa ei moni halua omakseen.
96% kansasta velkaa 16.7.2012 13:20

Anonyymi
Mut hei, kohta on homelaatikko ihan ikioma!
4% kuuluva 16.7.2012 13:20

Anonyymi
preidentti niinistö kannattaa roistojen toimintaa .. lisää seteleitä niistä voi sitten ammentaa roisto kavereiden pusiin " ihan laillisesti"

suomen kansa ja velattomat köyhat ovat tämän maan rikkaus. rikkaat velalliset ( stubb ym ) tekevät kreikkalaista kuprua suomeen. kokoomus haistakaa p....
hallitus vaihtoon 16.7.2012 13:26

Anonyymi
Järkyttävää rasisimia jos ulkomaalaiset rikollisliigat eivät voi harjoittaa liiketoimintaansa Suomaliassa!
Olen pahasti järkytt 16.7.2012 13:27

Anonyymi
Mulla on väriskanneri ja hyvin oon pärjännyt!
Siperia, Polsoi, Tro 16.7.2012 13:30

Anonyymi
Suomen on irrotettava itsensä Schengen sopimuksesta ja aloittaa rajatarkastukset uudelleen. Normi rajan ylittäjää eivät rajatarkastukset haittaa.
Nopeasti irti Scheng 16.7.2012 13:31
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä