Kirjaudu ▼
 

Näissä kaupungeissa automatkailija juuttuu ruuhkaan

EPA
Näissä kaupungeissa automatkailija juuttuu ruuhkaan
Suurista eurooppalaiskaupungeista ruuhkaisin on Varsova. Helsinki sen sijaan on navigaattorivalmistaja Tom Tomin ruuhkaindeksissä kymmenen vähäruuhkaisimman kaupungin joukossa.
Taloussanomat
11.7.2012 09:00
11

Varsovassa joutuu aamun ruuhkaliikenteessä viettämään aikaa lähes kaksi kertaa niin kauan kuin ruuhkattomana aikana. Puolan pääkaupungin jälkeen Euroopan ruuhkaisimpia ovat Ranskan Marseille ja Italian pääkaupunki Rooma.

Vertailun on tehnyt sijainti- ja navigointituotteita valmistava TomTom.

TomTomin tietokannan perusteella Helsinki on 31 eurooppalaiskaupungista vasta 23. ruuhkaisin. Siellä matka-ajat pitenevät ruuhkassa keskimäärin viidenneksellä verrattuna ruuhkattomaan aikaan. Aamu- ja iltaruuhkien aikaan autossa istumisen aika kuitenkin pidentyy 43 prosentilla verrattuna ruuhka-ajan ulkopuolella ajamiseen.

TomTomin ruuhkaindeksin mukaan eurooppalaiskaupunkien ruuhkaiset matka-ajat ovat keskimäärin 25 prosenttia pidemmät kuin ruuhka-ajan ulkopuolella. Yhtiön ruuhkaindeksi perustuu kunkin 31 kaupungin tieverkon käyttäjiltä reaaliaikaisesti kerättyyn matka-aikaan.

– Vaikka vain yksi prosentti autoilijoista siirtyisi toiselle ja nopeammalle reitille, koko tieverkoston kapasiteetti nousee. Se taas hyödyttää kaikkia tielläliikkujia, TomTomin pääjohtaja Harold Goddjin kertoo tiedotteessa.

Täällä automatkailija juuttuu ruuhkaan
Euroopan 31 ruuhkaisinta kaupunkia
Sija Kaupunki Maa Ruuhkataso (%) Aamun ruuhkahuippu (%) Illan ruuhkahuippu (%) Keskimääräinen nopeus (km/h)
1 Varsova Puola 42 89 86 54
2 Marseille Ranska 41 79 81 45
3 Rooma Italia 34 76 66 54
4 Bryssel Belgia 34 82 86 47
5 Pariisi Ranska 32 72 63 48
6 Dublin Irlanti 30 70 63 51
7 Bradford-Leeds Iso-Britannia 28 63 60 53
8 Lontoo Iso-Britannia 27 48 50 51
9 Tukholma Ruotsi 27 65 62 49
10 Hampuri Saksa 27 49 42 51
11 Köln Saksa 26 54 47 52
12 Milano Italia 26 71 53 50
13 Berliini Saksa 26 42 44 50
14 Wien Itävalta 24 42 43 48
15 Oslo Norja 24 66 70 50
16 Napoli Italia 24 34 43 45
17 Torino Italia 23 50 42 51
18 München Saksa 23 50 36 54
19 Birmingham Iso-Britannia 21 51 43 57
20 Luxemburg Luxemburg 21 51 47 55
21 Barcelona Espanja 21 49 39 54
22 Lissabon Portugali 20 41 49 56
23 Helsinki Suomi 20 43 43 57
24 Praha Tsekki 20 46 41 53
25 Länsi-Ruhrin alue Saksa 17 38 28 51
26 Kööpenhamina Tanska 16 42 29 57
27 Madrid Espanja 16 41 33 67
28 Itä-Ruhrin alue Saksa 15 31 28 51
29 Amsterdam Alankomaat 15 33 31 55
30 Valencia Espanja 14 21 21 59
31 Bern Sveitsi 8 19 31 48
Lähde: TomTom

∇ Mainos ∇
Yritykset Tomtom
Ihmiset Harold Goddjin
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kyllä Helsingissä on kovasti yritetty saada liikennevaloilla ruuhkaa aikaiseksi. Ajoaikaa onkin saatu pidennetyjksi huomattavasti mutta ruuhkaan tarvitaan useampi auto joten jotain muuta pitää vielä keksiä.
Yritys hyvä 11.7.2012 9:01

Anonyymi
Helsingissäkin on niin paljon ruuhkia, ettei sinne viitsi autolla tulla käymään. Eikä kyllä millään muullakaan vehkeellä, mokomaan siivottomaan läävään.
Nimetön 11.7.2012 9:27

Anonyymi
Helsingissä siis tutkitusti liikenne on hidasta aina, ei vain ruuhka-aikoihin kuten muissa kaupungeissa. Kiitos liikennesuunnittelu!
temu 11.7.2012 9:41

Anonyymi
In ruuhkamaksu we trust.
Liikennesuunnittelij 11.7.2012 9:59

Anonyymi
Kun kuljen työmatkaani Viikistä Ruoholahteen aamun ja illan ruuhka-aikoihin, on vähän vaikea uskoa noihin lukuihin että vain 43% pidentyisi matka-ajat ruuhkattomuuteen verrattuna. Heinäkuussa suht ok matkaan menee parikymmentä minuuttia mutta kun taas lomakausi loppuu niin saa 45 minuutin - tunnin matka-aikaan varautua.
erppi 11.7.2012 10:33

Anonyymi
Tuli taas Turussa käydessä Tamperelaisena mieleen että tyhmä-tyhmempihliikennevaloinsinööri. Siellä pyhäpivänä oli pääkadun liikennevalot sammutettuna; kun taas Tamperelainen seisoo hölmön näköisenä punaisissa valoissaan....
ihmisten aliarvioint 11.7.2012 10:45

Anonyymi
Tuli taas Turussa käydessä Tamperelaisena mieleen että tyhmä-tyhmempihliikennevaloinsinööri. Siellä pyhäpivänä oli pääkadun liikennevalot sammutettuna; kun taas Tamperelainen seisoo hölmön näköisenä punaisissa valoissaan....
ihmisten aliarvioint 11.7.2012 10:47

Anonyymi
Mutta jos helsingissä ei ole oikeita ruuhkia niin miksi pitäisi maksaa ruuhkamaksua?

Ai niin joo, sosialistin pohjattoman ahneuden ja kateuden takia.
autoilija 11.7.2012 10:50

Anonyymi
Helsingissäkin on niin paljon ruuhkia, ettei sinne viitsi autolla tulla käymään. Eikä kyllä millään muullakaan vehkeellä, mokomaan siivottomaan läävään.


Helsinki oli joku vuosi sitten Euroopan siistein pääkaupunki ja tuskin tämä sija on mihinkään muuttunut. Lisäksi, suhteutettuna asukaslukuun, maailman toiseksi turvallisin pääkaupunki Singaporen jälkeen.

En ole mikään Helsinki-egoilija, vaikka olenkin koko ikäni täällä asunut, olen tasapuolisesti isänmaallinen koko Suomea kohtaan. Harmittaa vaan kun isänmaa myydään eurooppaan ja nykyään isänmaallisuus leimataan RASISMIKSI!

Olenko siis rasisti, jolla on ulkomaalainen ja aivan ihana vaimo?
Kertokaa te... 11.7.2012 13:53

Anonyymi
TomTom on huonoin tuote ikinä. Jopa Symbian on käytettävyyden mestari TomTomiin verrattuna. Lisäksi tämä firma myy ajodatasi poliisille.
Varsinainen moraalin 12.7.2012 0:26
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä