Kirjaudu ▼
 

Karkkiveroa ehdotetaan laajennettavaksi pulliin, kekseihin ja jugurtteihin

Lehtikuva
Karkkiveroa ehdotetaan laajennettavaksi pulliin, kekseihin ja jugurtteihin
Sokeriveroa pohtinut työryhmä ehdottaa väliraportissaan makeisveron laajentamista leivonnaisiin, kekseihin ja sokerilla makeutettuihin maitotuotteisiin.
Taloussanomat
5.7.2012 16:12
161

Vuoden alussa työnsä aloittanut sokeriverotyöryhmä on luovuttanut väliraporttinsa valtiovarainministeriölle. Raportissa esitellään mahdollisia malleja veroksi ja työryhmän alustavia johtopäätöksiä. Lopulliset johtopäätökset ja suositukset esitellään marraskuun lopussa annettavassa loppuraportissa.

Tiedotteen mukaan vaihtoehtoina ovat vero kokonaissokeripitoisuuden mukaan, lisätyn sokerin määrän mukaan tai nykyisen makeisveron laajentaminen uusiin tuotteisiin. Sokeripitoisuuteen perustuvassa veromallissa verotettavia tuoteryhmiä olisi enemmän kuin tuotteen painoon tai tilavuuteen perustuvassa, nykyisenkaltaisessa makeisveromallissa.

Sokeripitoisuuteen perustuvassa verossa verollisia olisivat muun muassa makeiset, mehut ja virvoitusjuomat, makeat leivonnaiset, sokeri, siirapit, sokerilla säilötyt hedelmät ja kasvikset, hillot sekä sokerilla makeutetut maitotuotteet.

Laajennetussa makeisverossa verollisia olisivat nykyisten makeisveron alaisten makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien lisäksi esimerkiksi makeat leivonnaiset ja keksit. Tuoreiden marjojen ja hedelmien verottaminen ei edistä terveellistä ravitsemusta, minkä takia niitä ei tulisi ottaa sokeriverotuksen piiriin.

Verojärjestelmän tulisi olla sellainen, ettei kenenkään voida katsoa saavan kilpailuetua. Veromallia rakennettaessa pyritään malliin, joka mahdollisuuksien mukaan ohjaisi kuluttajia terveellisempiin valintoihin.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (161)

Sivut:1 ... 15 16 17
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jugurtti on terveysruokaa joka sisältää kalkkia niin kuin muutkin maitotuotteet. Mihin kurimukseen suomalaisia viedäänkään jotta Katainen voi elättää Etelä-Eurooppaa? Koska suomalaiset nousee barrikaadeille? Ei kai koskaan! On sen verran nössö kansa!


200 gramman annospikarissa maustettua jogurttia on toistakymmentä sokeripalaa vastaava määrä sokeria.

sitä se jogurtti siellä listalla tekee.

Maustamaton jogurtti ja tuore maito eivät ole sokeriverotettavien listalla.
ETM 6.9.2012 19:39
Sivut:1 ... 15 16 17
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä