Kirjaudu ▼
 

Velkajärjestelyjen määrä nousussa

Lehtikuva/Jussi Helttunen
Velkajärjestelyjen määrä nousussa
Tilastokeskuksen mukaan velkajärjestelyt lisääntyivät viime vuonna hieman. Tuomioistuimet käsittelivät viime vuonna loppuun 3257 konkurssihakemusta, mikä on 23 edellisvuotta enemmän.
Taloussanomat
29.6.2012 10:52
20

Viime vuonna tuomioistuimet käsittelivät 3257 konkurssihakemusta. Lisäystä vuoteen 2010 kertyi 23 hakemuksen edestä. Hakemuksista 651 päättyi konkurssipesien varallisuuden jakoon velkojille.

Tilastokeskuksen tiedotteen mukaan valtaosa konkurssimenettelyistä keskeytyi konkurssipesien varattomuuden vuoksi. Vararikkoon ajautuneiden rahoja ei voitu jakaa velkojille 1125 tapauksessa.

Reilussa 800 tapauksessa velkojat saivat hyväksymänsä vakuuden tai saatavansa.

Vuonna 2004 voimaan astuneen konkurssilain mukaiseen julkisselvitykseen asetettiin 77 konkurssitapausta. Tällöin konkurssipesän selvittäminen siirtyy velkojilta ja pesänhoitajalla julkishallinnon selvittäjälle, ja pesän varat ylittävät kustannukset maksetaan valtion varoista.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (20)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomella on varaa vaikka kolminkertaistaa velkavastuut, Kimmmo Sasi (kok).
Talonmies 29.6.2012 10:56

Anonyymi
Onkohan tällä joku korrelaatio asuntojen neliöhintojen nousuun pääkaupunkiseudulla.


En tiedä, mutta kaveri joutui myymään keskeneräisen talonsa eron vuoksi. Nettosi kymppitonnin tappiot!
Asumisen ihanuutta 29.6.2012 10:56

Anonyymi
Mitäpä sitä muutakaan seuraisi jatkuvasta asuntojen hintojen noususta. Kyllä suomi on jo mureaa lamalihaa.
nyt alkaa 29.6.2012 10:58

Anonyymi
Vastuunkantoa & tolkkutienausta.
Reiska 29.6.2012 10:58

Anonyymi
Velka on vaurautta, käsirahojen maksuu kuuluu köyhille
Nimetön 29.6.2012 11:02

Anonyymi
Velkaantuneiden kannattaisi arvioituttaa asuntonsa, sillä asuntohinnat ovat nyt nousseet ja samalla myös niiden vakuusarvot. Nousseita vakuusarvoja vastaan voi ottaa velkaa ja niin rahat riittävät taas paremmin.
Korot ovat varmasti 29.6.2012 11:08

Anonyymi
suomihan on eu aluen kallein maa, ei ihme,tulee väkisin näitä kohta
eläkeläinen 29.6.2012 11:11

Anonyymi
Poliitikkojen päitä ei huimaa. Lisää vastuita Suomelle. Kohta ollaan täälläkin siinä itsessään.
Finjävle 29.6.2012 11:26

Anonyymi
Tällä hallituksen nykyisellä politiikalla, tämä luku tulee vain kasvamaan.

Suomessa pakko tehdä kuntaliitoksia, lakkauttaa varuskuntia, ym ym ym, koska rahat eivät riitä. Ei koske Espanjan, Kreikan, Irlannin, Portugalin ja kohta Italian pelastuspaketteja.
Nimetön 29.6.2012 11:33

Anonyymi
Hehehehe, velka on vaurautta, velkajärjestely rikkautta.
Rikasta itseäsi vela 29.6.2012 11:47
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä