Kirjaudu ▼
 

Yle: Vehviläisen lahjustutkinta-aineisto viimein syyttäjälle

Lehtikuva
Yle: Vehviläisen lahjustutkinta-aineisto viimein syyttäjälle
Poliisi on toimittanut Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokauppatutkinnan aineiston valtakunnansyyttäjälle, Ylen uutiset kertoo. Esitutkinta-aineisto oli loppulausunnoilla kuusi viikkoa. Poliisi epäilee Vehviläistä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa.
Taloussanomat
28.6.2012 14:56
21

Poliisin esitutkinnan päätteeksi kirjoitetut loppulausunnot eivät antaneet aihetta lisätutkintaan Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen lahjustutkinnassa.

– Loppulausunnoissa ei ilmennyt mitään sellaista uutta, mikä olisi vaatinut lisätutkintaa. Esitutkinta-aineisto on nyt toimitettu kokonaisuudessaan valtakunnansyyttäjänvirastolle syyteharkintaa varten, kertoo Helsingin poliisin talousrikosyksikön päällikkö Ilkka Koskimäki Ylen Uutisille.

08:17Osake
+0,75 %
2,70
+0,02

Vehviläisen lahjomisesta epäillään eläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajaa Harri Sailasta ja varatoimitusjohtajaa Timo Ritakalliota sekä Finnairin hallituksen entistä puheenjohtajaa Christoffer Taxellia.

Poliisi ryhtyi selvittelemään Vehviläisen asuntokauppoja keväällä, kun Helsingin Sanomat kertoi työeläkeyhtiöiden hyvä veli -verkostoista.

Ilmarinen osti vuonna 2011 Vehviläiseltä Helsingin keskustasta arvoasunnon, jonka se vuokrasi sitten Finnairille. Finnair taas antoi huoneiston Vehviläiselle työsuhdeasunnoksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vehviläinen sai rahat hankalasti myytävissä olleesta Bulevardin arvohuoneistostaan. Kauppasumma oli 1,8 miljoonaa euroa.

Kaikki rikoksista epäillyt kiistävät syyllisyytensä mihinkään rikokseen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vehviläinen sai 1.800.000 E asunnosta, jonka hinta-arvio oli 1.400.000 E eli voitti 400.000 ?!!!
Välittäjä Espoossa 28.6.2012 15:03

Anonyymi
Ei syytettä tai tuomio kumotaan korkeimmassa oikeudessa.
Terkuin hyväveli-ei 28.6.2012 15:07

Anonyymi
Vielä tätäkin mielenkiintoisempaa olisi tietää kenen varpaille Vehviläinen ja Sailas ovat astuneet kun juttu pääsi hesarin sivuille.
yksi ynnä yksi ... 28.6.2012 15:08

Anonyymi
Hyvät veljet.
Loossikaveri KO:ssa, ei hätää.
7- 28.6.2012 15:09

Anonyymi
Vielä tätäkin mielenkiintoisempaa olisi tietää kenen varpaille Vehviläinen ja Sailas ovat astuneet kun juttu pääsi hesarin sivuille.


Sua lähdesuoja kaunis katselen likellä....
Ruuneperi 28.6.2012 15:13

Anonyymi
Suomihan on maailman vähiten korruptoitunut maa. Suomessa ei ole korruputiota. Suomessa on vain "maan tapa".
Majavanpamputtaja 28.6.2012 15:15

Anonyymi
Vehviläinen sai 1.800.000 E asunnosta, jonka hinta-arvio oli 1.400.000 E eli voitti 400.000 ?!!!


Varmaan on juristi katsonut aiempia päätöksiä ja päätellyt että tuon verran voi ottaa yli ilman että vielä joutuu rikosvastuuseen.
Ei mikään stetsonist 28.6.2012 15:15

Anonyymi
Vielä tätäkin mielenkiintoisempaa olisi tietää kenen varpaille Vehviläinen ja Sailas ovat astuneet kun juttu pääsi hesarin sivuille.


Eikä Vehviläistä ole tuomittu vielä missään. Meillä taitaa tuomio tulla mediassa ennen kuin syyttäjä on nähnyt asiasta ensimmäistäkään riviä.

Entä jos Vehviläinen kaikesta parjauksesta huolimatta saa Finnairin kannattavuuden kohoamaan? Puukotetaanko sittenkin miestä kuin viimeistä päivää?

Finnair on varmaan pienentänyt Hesarin ilmoitusten kokoa ja vähän harventanut ilmoitustahtia... ihan oikein. Netistä löytyy kaikki, ilimatteeks!
Media ei ole oikeus 28.6.2012 15:17

Anonyymi
Rikos kannattaa!!


Ei syytettä tai tuomio kumotaan korkeimmassa oikeudessa.


Ei syytettä tai tuomio kumotaan korkeimmassa oikeudessa.


Luultavasti ei. Talousrikoksista on tapana antaa Suomessa jopa kohtuuttoman herkästi, kohtuuttoman kovia tuomioita. Vertailun vuoksi: Arto Merisalo: 6 vuotta vankeutta oman firman varojen tuhlaamisesta ja syntymäpäiväjuhlien järjestämisestä. Viikin Rattijuoppo: 4 vuotta koulutytön hengen vieneestä humalaisesta kaahaamisesta ja liikennepaosta.

Kyseessä on valtion intressi. Talousrikolliset ovat yleensä niin varakasta väkeä, että heiltä saa rahaa niin sakkoihin kuin vahingonkorvauksiinkin. He myös istuvat tuomionsa kiltisti käymättä huumekauppaa, uhkailematta vartijoita, tappelematta keskenään yrittämättä pakoa.

Viikin rattijuopolta ei saa latiakaan korvauksia, hän ei maksa sakkojaan ja itseään moraalisesti korkeammalla pitävät vankitoverit kurmuuttavat häntä mennen-tullen.
Että tämmönen tapaus 28.6.2012 15:21

Anonyymi
Rikos kannattaa!!


Vielä, kun tietäisimme, mikä se on.
Syyllinen on jo selv 28.6.2012 15:27
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä