Kirjaudu ▼
 

Kaleva: Elop vannoo Nokian pysyvän Oulussa

Henrik Kettunen/Bloomberg
Kaleva: Elop vannoo Nokian pysyvän Oulussa
Oulussa vieraillut Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vakuutteli Nokian työntekijöille, että peruspuhelimia kehitetään kaupungissa tulevaisuudessakin.
Erika Keppola
27.6.2012 08:02
123

Rajuista irtisanomisista pari viikkoa sitten kertonut Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vieraili tiistaina Oulussa. Yhtiön paikallisjohtoa ja henkilöstöä tavannut Elop kertoi sanomalehti Kalevan haastattelussa, että Nokia pysyy Oulussa. Pohjoissuomalainen kaupunki on Elopin mukaan Pekingin ohella yhtiölle tärkeä peruspuhelinten kehityspaikka. 

Nokia ilmoitti kesäkuun puolivälissä vähentävänsä maailmanlaajuisesti 10 000 työpaikkaa, josta Suomen osuudeksi arvioitiin 3700.

Oulussa vähennyksiksi on arveltu 500-600 työpaikkaa. Irtisanomisilmoitusten jälkeen romahtaneen Nokian toimitusjohtaja Elop ei halunnut tarkentaa irtisanomisten tarkkaa määrää. 

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Ihmiset Stephen Elop
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (123)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Samaa vannoi AIKANAAN Salostakin.
Buhahhah 27.6.2012 8:03

Anonyymi
Eli suomeksi: Nokia ei pysy Oulussa.
vtu mikä jätkä! 27.6.2012 8:04

Anonyymi
Lol
Jk 27.6.2012 8:04

Anonyymi
Jorma Ollila ei ollutkaan kuningas, vaan mies jonka johdolla Nokia nousee ja tuhoutuu.
! 27.6.2012 8:05

Anonyymi
Elop vannoi salon tehtaan puolesta toisin kävi.
Elop vannoo oulun tehtaan puolesta........
Eikö kukaan vie tätä sirkuspelleä pois nokiasta.
Nimetön 27.6.2012 8:05

Anonyymi
Jahas, samat puheet kuin huhtikuussa salon suhteen.
Odotettavissa Oulun 27.6.2012 8:06

Anonyymi
Tulevaisuudessa, siis ehkä vielä ensi viikolla.
Nimetön 27.6.2012 8:07

Anonyymi
Sama se sanoi Salosta noin vuosi sitten...
Roope 27.6.2012 8:09

Anonyymi
Vannooko 'cross my heart and hope to die'?
vannooko elämänsä ka 27.6.2012 8:09

Anonyymi
"Oulu"-nimisiä paikkoja löytynee varmaan Aasiastakin...
Nimetön 27.6.2012 8:10
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä