Kirjaudu ▼
 

Air Finland konkurssiin – kaikki lennot peruttu

LEHTIKUVA / TUOMO RAINIO
Air Finland konkurssiin – kaikki lennot peruttu
Lentoyhtiö ilmoitti lopettavansa toimintansa ja peruvansa kaikki lennot.
Taloussanomat
26.6.2012 18:03 (päivitetty 18:27)
92

Lentoyhtiö Air Finland on ilmoittanut lopettavansa toimintansa ja jättävänsä konkurssihakemuksen, yhtiö kertoo internetsivuillaan.

Air Finland ilmoittaa samalla, että kaikki yhtiön lennot on tästä päivästä 26.6.2012 lähtien peruttu.

– Olemme syvästi pahoillamme asiakkaille tästä aiheutuvasta harmista, yhtiö kirjoittaa.

Lentoyhtiö ilmoittaa, että kohteissa tällä hetkellä olevien valmismatkalaisten paluukuljetukset tullaan hoitamaan yhteistyössä Kuluttajaviraston kanssa.

Taloustiedot

Yhtiö sanoo, että matkalla olevat asiakkaat saavat paluulennoistaan tietoa tekstiviestitse sekä lentoyhtiön internetsivuilta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kuluttajavirasto tulee myöhemmin tiedottamaan korvausmenettelystä. Lisää tietoja asiasta on tulossa myöhemmin Kuluttajaviraston nettisivuille, Air Finland kertoo.

Air Finland perustettiin 2002. Yhtiö on viime vuosina kuljettanut noin 400 000 matkustajaa vuodessa suomalaisten suosimiin lomakohteisiin muun muassa Espanjassa. Yhtiö on myynyt lomalentojaan matkatoimistojen ja oman valmismatkayhtiönsä kautta.

Yritykset Air Finland
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (92)

Sivut:1 ... 8 9 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Numero 91 on täysin oikeassa.Ymmärtäkää tämä ennen kuin kommentoitte.
Nimetön 27.6.2012 10:49

Anonyymi
No pannaan Kämpin terassipalvelut ja ravintolat, hotellit ja matkatoimisto
boikottiin
tsali 27.6.2012 20:07
Sivut:1 ... 8 9 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä