Lomasesonki jopa kaksinkertaistaa lentojen hinnat
Halpalentoyhtiöiden tulosta huolimatta kilpailu lentomatkustajista on Suomessa selvästi vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Lomalentoja varaillut tietää, että kuumimman sesongin aikana lentolipuista saa pulittaa vielä ylimääräistä. Travelmarket-matkahakukoneen kuukausittaisen lentojen hintavertailun mukaan hinnat saattavat jopa kaksinkertaistua keskellä kuuminta kesäkautta.
Travelmarketin lentohintaindeksissä verrataan lentojen hintoja kymmeneen suosituimpaan europpalais- ja kaukokohteeseen. Vertailun mukaan halpayhtiöiden lennot eivät aina ole edullisimpia. Finnair vei vertailussa voiton lähes neljäsosalla sadasta reitistä. Yhtiö on maailmanlaajuisten oneworld-kumppanuuksiensa ansiosta vahvoilla kaukolennoissa.
Esimerkiksi suorat menopaluulennot Helsingin ja Tokion välillä kustantavat sinivalkoisilla siivillä 555 euroa, mikä on Travelmarketin mukaan reitin halvin tarjous.
Jos samalla viikolla 29 mielii Atlantin toiselle puolelle, vähiten lennoista Helsingin ja New Yorkin välillä joutuu pulittamaan Brussels Airlinesille. Brysselin kautta kulkeva lento maksaa 621 euroa.
Halpalentoyhtiöt tekevät
Suomessa vielä tuloaan
Euroopassa sijaitseviin kohteisiin lentää Travelmarketin mukaan halvimmalla Air Balticin, Lufthansan, Ryanairin ja Norwegianin siivillä. Sadasta reittivaihtoehdosta Air Balticin, Lufthansan ja Ryanairin lennot olivat halvimpia 30 reitillä.
Esimerkiksi lento Barcelonaan tulee keskellä kuuminta lomasesonkia halvimmaksi Lufthansan lipulla. Frankfurtissa välilaskun tekeville lennoille tulee 16. ja 22. heinäkuuta hintaa 188 euroa. Turusta suoraan Espanjan Malagaan taas lentää Ryanairin halvimmilla 200 euron menopaluulipuilla.
– Erityisesti maakuntakenttien matkustajat Tampereelta, Turusta, Oulusta ja Vaasasta ovat huomanneet erot lentoyhtiöiden tarjonnassa. Uusista toimijoista Air Baltic ja Ryanair ovat saaneet huomiota maakuntakentillä, kun taas Norwegian luottaa Helsinki-Vantaan asemaan Suomen ilmailussa, kertoo Travelmarketin Suomen edustaja Mikko Vartiainen.
Vaikka halpalentojen tarjonta on Suomessa toistaiseksi ollut muita Pohjoismaita vähäisempää, on tilanne Travelmarketin mukaan muuttumassa vuoden sisällä.
– Halpalentoyhtiöiden esiinmarssi Suomen markkinoille tapahtuu muita Pohjoismaita myöhemmin. Mutta on todennäköistä, että ensi kesän halpalentotarjonta tulee olemaan jo huomattavasti kattavampi kuin nyt. Se puolestaan tarjoittaa halvempia lentolippuja suomalaisille matkailijoille, sanoo Vartiainen.











