Kirjaudu ▼
 

Kaupoista löytyi salmonellamultaa

IS
Kaupoista löytyi salmonellamultaa
Lahdessa ja Joensuussa myynnissä olleista multa-eristä on löytynyt salmonellaa. Bakteeri ei siirry mullasta kasviksiin, mutta esimerkiksi likaisten käsien kautta tartunta on mahdollinen.
Taloussanomat
1.6.2012 16:38
10

Multa on ollut irtomyynnissä Joensuun multa-asemalla 7.-21.5. ja Lahden multa-asemalla 8.-29.5. Salmonellaa ei ole ollut multapakkauksissa myytävässä mullassa.

Salmonellan havaitsi mullan toimittanut ravinne- ja kasvualustavalmistaja Kekkilä itse. Saastuneet multaerät on vedetty myynnistä ja Kekkilä lupaa tarvittaessa korvata mullan uudella. Jos asiakas niin toivoo, myös vaihdettavat kasvit ja työ korvataan.

Multaa ei Kekkilän mukaan ole välttämätöntä vaihtaa, jos sitä ei käytetä sellaisenaan syötävien kasvisten villjelyyn. Multa ei ole salmonellabakteerin luonnollinen kasvualusta, eikä bakteeri siirry itsestään kasviksiin. Tartunnan voi kuitenkin saada, jos multaa joutuu puutarhatöissä suuhun esimerkiksi pesemättömistä käsistä.

Salmonellaa päätyi multaan, koska Kekkilä toimitti erän myyntiin ennen kuin analyysit siitä olivat yhtiön tiedossa. Kekkilä pahoittelee virhettä tiedotteessaan.

Kekkilä kertoo aloittaneensa multaa ostaneiden asiakkaiden tavoittamisen.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mutta juurihan uutisoittiin että salmonellaa on vaan RUOTSISSA mutta ei Suomessa.
Buhahhah 1.6.2012 16:52

Anonyymi
Tämän tavaran voisi viedä kaatopaikalle, eli pääministerin virkaasunnolle ja Bingpongbilderbergin Vjutalle.
Von Stymffeln 1.6.2012 16:54

Anonyymi
Ruotsissa munissa Suomessa MULLASSA.
Multasormi 1.6.2012 17:05

Anonyymi
HUH.. olin juuri miettimässä mitä syötäisiin illalla ja yhtenä vaihtoehtona oli, että vedetään multaa suoraan pussista lusikalla.


Pussimullassa ei ollut salmonellaa, joten antaa mennä vaan.
Nimetön 1.6.2012 17:23

Anonyymi
HUH.. olin juuri miettimässä mitä syötäisiin illalla ja yhtenä vaihtoehtona oli, että vedetään multaa suoraan pussista lusikalla.
Säästyin Nellalta. 1.6.2012 17:25

Anonyymi
Ei kai kyseessä vaan olleet S-ketjun kaupat ettemme viherkorttiperheenä mökkimatkalla poikkea?
Bonusperhe 1.6.2012 17:54

Anonyymi
Kekkilä toimi oikein, joten kokoomuslaiset turvat tukkoon.
Nimetön 1.6.2012 18:28

Anonyymi
Kokoomusnuorten syytä tämäkin. Harmi että se Guggenhaimi kuopattiin, ettei sitä voi syyttää enää mistään.
Pappi Heljas 1.6.2012 19:43

Anonyymi
Salmonellaa on joka puolella maaperässä ihan luontaisesti.
biologisti 1.6.2012 20:22

Anonyymi
Kekkilä OY toimitti multaa vielä sen jälkeenkin kun he olivat saaneet analyysit joissa Salminellaa löytyi.
EVIRA ilmoitti Kekkilälle 18.5. että analyyseistä on löytynyt Salmonellaa. Kekkilä jatkoi kuitenkin toimituksia siihen saakka kun varmistavat analyysit olivat valmiit ja ne osittivat että Salmonellaa on mullassa.
Eikö tällainen ole lainvastaista?
Mitä sanoo kuluttajansuojalaki? Entä tartuntatautilaki? Entä rikoslaki? Saako vaaralliseksi todettua tuotetga myydä?
Medborgare 10.6.2012 17:39
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä