Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus
Eufex Pankin sijoitusjohtaja, rahoituksen dosentti Anders Ekholm ehdottaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että Suomen tulisi harkita tulospalkan käyttöönottoa kansanedustajien kohdalla.
Ehdotus on osa Ekholmin laajempaa ajatuskulkua, jossa hän pohtii euroalueen tulevaisuutta. Hänen mukaansa Saksan talous käy ylikierroksilla, ja muiden maiden on nostettava kilpailukykynsä Saksan tasolle joko työvoiman tuottavuutta nostamalla tai sen hintaa laskemalla.
Tämä onnistuu hänen mukaansa joko sisäisen tai ulkoisen devalvaation kautta, eli laskemalla palkkoja tai siirtymällä takaisin euroa halvempaan kansalliseen valuuttaan. Etelä-Euroopan maiden Ekholm povaa valitsevan jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta Suomelle hän ehdottaa palkkojen laskemista.
– Suomessa meidän tulisi OECD:n tilastojen mukaan laskea palkkoja jopa viidenneksellä palauttaaksemme euroaikana suhteessa Saksaan menettämämme kilpailukyvyn. Aika kivuliasta, Ekholm kirjoittaa.
Ekholmin mukaan työn tuottavuutta tulisi nostaa, sillä tuottavuus ei ole seurannut kohonneita palkkoja ja siten Suomen työvoiman kansainvälinen kilpailukyky on laskenut. Hän valittelee, että korkeastikoulutetuista vain pieni osa valitsee urakseen "tuottavan ja työllistävän yrittäjyyden".
– Kilpailukykymme kohentaminen työn tuottavuutta lisäämällä vaatisi vero- ja tulonjakojärjestelmämme ennakkoluulotonta ja asiapohjaista uudistamista. Ensimmäinen askel tähän suuntaan voisi olla kansanedustajillemme suunnattu tulospalkka, Ekholm kirjoittaa.
– Kansantalouden kasvuun sidottu palkkalisä kannustaisi kansanedustajiamme luomaan paremman yhteiskunnallisen kannustinjärjestelmän, josta hyötyisi koko kansakunta, hän sanoo.














