Kirjaudu ▼
 

Jorma Ollila Ylellä: Hyvä veli -verkostojen häntiä puretaan

Lehtikuva
Jorma Ollila Ylellä: Hyvä veli -verkostojen häntiä puretaan
Jorma Ollilan mukaan Suomessa puretaan nyt menneiden vuosikymmenten hyvä veli -verkostojen häntiä.
Taloussanomat
18.5.2012 20:44
87

Yleisradion Pressiklubi-ohjelmassa tänään esiintynyt Shellin hallituksen puheenjohtaja ja Nokian hallituksen entinen puheenjohtaja Jorma Ollila sanoo, että hyvä veli -verkostot ovat olleet Suomessa todellinen ongelma.

– Verkostot olivat todella vakava ongelma vielä 1980-luvulla. 1990-luvulla tämä pesä selvitettiin pääosin, ja nyt selvitetään vielä joitakin häntiä näiltä ajoilta, Ollila sanoi.

Hän esitti lisäksi huolensa nuorisotyöttömyydestä, joka joissakin Euroopan maissa liikkuu lähellä viittäkymmentä prosenttia ja Suomessakin 20 prosentissa.

– Tämä on aivan liikaa. Jos tilanne jatkuu pahana, joudutaan meilläkin puhumaan menetetystä sukupolvesta. Tällainen kehitys on estettävä.

Taloustiedot

Viime aikoina käytä ahneuskeskustelua Ollila kommentoi sanomalla, että huonoina aikoina keskustelu vilkastuu.

Ollilan mukaan on ”väärää moralismia” yleistää, että koko liike-elämässä vallitsisi ahneus, vaikkakin ”joissakin tapauksissa” pankkialalla taannoin synnytettiin nopeasti ja paljon jotakin, mikä ei ollut kestävää.

∇ Mainos ∇
Yritykset Royal Dutch Shell
Ihmiset Jorma Ollila
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mutta ei arvatenkaan ITSE hyvä veli-verkostoja.
Buhahhah 18.5.2012 20:49

Anonyymi
Kun on parisataa miljoonaa taskussa, on helppo olla pidättyväinen ja solidaarinen kavereille.
Nimetön 18.5.2012 20:51

Anonyymi
Jatketaan hyvällä pohjalla.
purkin panttaaja 18.5.2012 20:52

Anonyymi
Jorma Ollila kuuluu historiaan suurimpien tuhojen aikaansaajana. Kehtaakin näyttää naamaansa.

Epäaitoa itsevarmuutta ja miehekkyttä mallia Jyrki Katainen. Vastenmielinen kupla.
Talonmies 18.5.2012 20:53

Anonyymi
Onko tämä jotain hyvä-veli-sisäpiiritietoa kenties.
Nimetön 18.5.2012 20:57

Anonyymi
Kun on parisataa miljoonaa taskussa, on helppo olla pidättyväinen ja solidaarinen kavereille.


Kyllä mäkin yleensä noille sukulaisille, jotka yleensä ovat pummeja, sanon että töihin siitä, en anna latiakaan.

Kauhea vinkuna kuinka paha ihminen olen mutta ei voi mitään.
Patu 18.5.2012 20:58

Anonyymi
jos johtoryhmä putsaa firman tuloksen on loppujen pärjättävä minimiehityksellä pitkää päivää tehden..
-se toinen selitys 18.5.2012 20:59

Anonyymi
Jorma on Jorma
f 18.5.2012 21:00

Anonyymi
Minä taas sanoisin, että nyt ollaan vasta jäävuoren huipulla näissä hyväveliverkostoissa. Paljon on vielä työtä jäljellä.
Näein 18.5.2012 21:01

Anonyymi
Kun on parisataa miljoonaa taskussa, on helppo olla pidättyväinen ja solidaarinen kavereille.

Kyllä mäkin yleensä noille sukulaisille, jotka yleensä ovat pummeja, sanon että töihin siitä, en anna latiakaan.

Kauhea vinkuna kuinka paha ihminen olen mutta ei voi mitään.

Korkeakouluista ja yliopistoista valmistuu huippuosaajia suoraan kortistoon. Sanotko heillekin, että menkää luuserit töihin?
jeppejoonas 18.5.2012 21:01
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä