Suomalaiset hyvästelivät jo talletuksensa Kreikassa
Jos Kreikka eroaisi euroalueesta, se voisi tarkoittaa kreikkalaisiin pankkeihin tehtyihin talletusten muuttumista euroista drakmoiksi. Drakman kurssi puolestaan luultavasti laskisi.
Suomessa asuvia kreikkalaisia edustavan Suomen Helleenit yhdistyksen puheenjohtajan Miltiadis Ioannidisin mukaan kreikkalaiset ovat varautuneet tilanteeseen jo vuosien ajan ja siirtäneet rahojaan pois kreikkalaisilta tileiltä.
– Viimeiset kaksi vuotta rahan siirtyminen ulkomaille on kiihtynyt. Tällä hetkellä ei ole kuulunut mitään erikoista muutosta, Ioannidis sanoi.
Ioannidisin mukaan tilanne on tällä hetkellä epävarma ja odottava, koska vielä ei tiedetä, tuleeko uusia vaaleja vai ei.
– Jos tulee uudet vaalit, mitä sen jälkeen tapahtuu? Tuntuu, että ihmiset valitsevat kahdesta pahasta. He uskovat, että jos pysytään euroalueessa ja noudatetaan säästövaatimuksia, yhä useammat ihmiset menettävät työnsä ja palkat laskevat. Jos tulee drakma, ihmiset odottavat vielä vaikeampia aikoja.
Tilanne on Ioannidisin mukaan kriittinen. Näissä vaaleissa äänestäjät halusivat hänen mielestään näyttää, että heillä ei ole mitään menetettävää, koska säästötoimet ovat kohdistuneet rankasti pieni- ja keskituloisiin.
– Kreikassa melkein jokaisessa perheessä on yksi tai kaksi työtöntä. Jos perheessä yksi ihminen käy töissä, se tarkoittaa, että kuukaudessa saadaan 800–1000 euroa, jolla täytyy elää. Täytyy muistaa, että hinnat ovat Kreikassa melkein samat kuin muualla Euroopassa.











