Kirjaudu ▼
 

Väitös: Huono pääsykoejärjestelmä pilaa Suomen puolustusvoimat

Lehtikuva
Väitös: Huono pääsykoejärjestelmä pilaa Suomen puolustusvoimat
Maanpuolustuskorkeakoulu suosii epäpäteviä opiskelijoita, mikä heikentää puolustusvoimien strategista toimintakykyä, esittää tuore väitöskirja.


Taloussanomat
23.4.2012 20:31
53

Huono pääsykoejärjestelmä on johtanut puolustuvoimat vakavampaan kriisiin kuin laitoksessa itse ymmärretään, väittää KTM Mika Aalto väitöskirjassaan. Väitös tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa torstaina.   

Aallon mukaan Maanpuolustuskorkeakoulun nykyinen pääsykoejärjestelmä suosii epäakateemisia hakijoita. Sen takia vuonna 2001 tehdyn uudistuksen jälkeen upseereiksi on valikoitunut henkilöitä, joilla on vain kohtuulliset valmiudet akateemiseen opiskeluun ja toimimiseen strategisina johtajina.

Aalto esittää, että suomalaisupseerien strategiset valmiudet eivät ole nykyään erityisen hyviä verrattuna tyypillisiin akateemisen taustan omaaviin ihmisiin. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvaltojen asevoimien tutkimusten mukaan nykyaikainen sodankäynti edellyttää myös muilta kuin vain varsinaisella strategisella tasolla toimivilta upseereilta hyviä akateemis-strategisia valmiuksia.

Puolustusvoimia uhkaakin Aallon mukaan tällä hetkellä romahdus, johon verrattuna puolustusvoimille viime aikoina asetetut säästötavoitteet ovat miltei merkityksettömiä.

Clausewitzlaiset
strategit kateissa

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tutkimuksen taustalla on puolustusvoimien edellisen komentajan, amiraali Juhani Kaskealan vuonna 2005 esittämä toive, että puolustusvoimia koskevat ongelmat pitäisi nostaa avoimesti esiin, jotta ne voitaisiin korjata.

Aallon tutkimuksessa strategista kyvykkyyttä tarkastellaan persoonallisuusteoreettisesta näkökulmasta. taustallao n myös preussilaisen kenraalimajurin ja sotateoreetikon Carl von Clausewitzin (1780–1831) sota- ja strategiateoria Vom Kriege.

– Suomalaisupseereista ei ole clausewitzlaisiksi strategeiksi, esittää Mika Aalto väitöskirjassaan Aalto-yliopiston tiedotteen mukaan.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Dragsviikin svedupetterit pilaa ko voimat.
Nimetön 23.4.2012 20:42

Anonyymi
"väittää KTM Mika Aalto väitöskirjassaan. Väitös tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa torstaina."

Onko Mika Aalto Aalto-yliopiston omistajasukua? Waino Aallon poika?
Talonmies 23.4.2012 20:50

Anonyymi
Ettei vaan olisi RKP kiintiötä tuollakin.....

RKP:läiset tarvitsevat omat kiintiöt, kun ovat ilmeisesti niin tyhmiä, etteivät muuten pääse.
Nimetön 23.4.2012 20:51

Anonyymi
Taitaapi olla niin, että suurin osa suorittaa intin pois alta ennen akateemisia opintoja. Pitäisikö siis suosia akateemisen opinnon ennen inttiä suorittaneita? Ei sekään järkevältä kuulosta.
S.Y 23.4.2012 20:54

Anonyymi
Suomen puolustusvoimia ei maanpuolustuskorkeakoulu
pilaa,säästöt puolustus määrärahoihin uskottavuuden vienyt.Pelkällä tahdonvoimalla vaikea taistella
maahantukeutuvia nopeantoiminnan joukkoja vastaan.
Onko säästöt kohdistettu vain puolustusvoimiin kun
tilastokeskuksen mukaan työlliset tynantajasektorin mukaan on seuraava.
2011/02.
Valtio 154000
kunta 495000 yhteensä 650000.
2012/02
Valtio 141000
kunta 500000 yhteensä 641000.
Näihin kun lisätään nämä julkisen oyt jotka edelleen tuottaa samoja palveluja julkiselle tosin nyt muodollisesti yksityistettyinä niin 800000
lähellä.
Verorahat menee julkisen pöyritykseen vaikka
hoitojonot lisääntyy.
Yrittäjä 23.4.2012 21:00

Anonyymi
Näkyy akateeminen johtaminen Nokiassakin. Ei mennyt putkeen sielläkään.
Upseeri ja herrasmie 23.4.2012 21:01

Anonyymi
Yhdysvalloissa on armeijassa 10 viikon peruskoulutus kaikille ja sitten heti alan jatkokoulutus parista kuukaudesta pariin vuoteen.

Järkevä systeemi. Ei joku laivaston tutkajussi tai ilmavoimien mekaanikkoville tarvi metsässä riehua montaa kuukautta ennenkuin aletaan paneutua itse asiaan.
Timppa 23.4.2012 21:03

Anonyymi
Mein gott und himmel - puolustusvoimien arvostelu/arviointi on Suomessa tabu: näin tekevä joutuu heti leimatuksi ryss@ksi, punikiksi tms. Asevelvollisuuden puolustaminen on Suomen toinen uskonto heti ev.lutin jälkeen.
Mannerheim on ½-juma 23.4.2012 21:04

Anonyymi
Väiöksentekijä on nyt erehtynyt pahasti. Ei julkisella puolella ole tarkoitus osata mistään mitään. Tarkoitus on varastaa massit yksityisen puolen oikeilta työntekijöiltä. Parempi sinänsä että julkinen puoli on niin tehoton ja aneeminen, koska heidän tavallaan tehdä "työtä" tulee tuhoa sitä enemmän mitä enemmän tekevät mitään.
Julkinen puoli itseä 23.4.2012 21:08

Anonyymi
Niin siis millä tavalla nykyjärjestelmä tarkalleen suosii epäakateemisia hakijoita??
Pinnalliset uutiset 23.4.2012 21:14
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä