Professori: Suomalaisyritykset ovat hyötyneet eurosta
Ulkopoliittisen instituutin julkaisemassa Briefing Paper -keskustelupaperissa Korkeamäki sanoo, että suomalaisyritykset eivät voisi elää ilman yhteisvaluuttaa.
Eurosta ovat hänen mukaansa hyötyneet eniten Suomen kaltaisten pienten maiden yritykset, koska näiden maiden vanhoja valuuttoja vaivasi epävakaus. Yritykset ovat saaneet matalampien lainakorkojen ansioista huomattavia säästöjä. Tämä on johtanut useiden satojen miljoonan eurojen vuotuisiin säästöihin.
– Edullinen lainaraha parantaa yritysten investointikykyä, joten euron positiiviset vaikutukset ulottuvat todennäköisesti vielä vuosien päähän, Korkeamäki kirjoittaa.
Eurojärjestelmä vaikutti Euroopan arvopaperimarkkinoiden voimakkaaseen kasvuun vuodesta 1999 lähtien. Yritysten mahdollisuudet hankkia itselleen rahoitusta ovat parantuneet, kun luottomarkkinat laajenivat.
Myös euron ulkopuolelle jättäytyneet Ruotsi, Norja ja Tanska ovat hyötyneet euron tuomista eduista. Korkeamäen mukaan on kuitenkin vaikea arvioida, olisiko Suomi hyötynyt samalla tavoin.











