SAK: Leikkauskeskustelusta unohtui yksi asia
Lyly sanoi, että häntä huolestuttaa suhdannetilanteen unohtaminen lähes kokonaan nykyisessä leikkauskeskustelussa.
– Valtion nykyinen velkaantuminen ei pääosin johdu vielä kestävyysvajeen realisoitumisesta, vaan matalasuhdanteesta, jossa verotulojen kehitys on jäänyt normaalia suhdannetilannetta heikommaksi, Lyly sanoi tänään SAK:n järjestämässä talousseminaarissa.
Hän kuitenkin arvioi, että hallitus on onnistumassa velkasuhteen kasvun pysäyttämisessä, jos talouskasvu ei tyrehdy tai sitä ei tyrehdytetä.
– Orastavaa talouskasvua ei pidä tappaa välittömin kiristystoimenpitein, Lyly totesi.
Hallituksen on päätettävä ensi torstain kehysriihessään uusista sopeuttamistoimista valtiontalouden tasapainottamiseksi.
Hallitus arvioi helmikuun lopussa, että hallitusohjelmaan kirjattu valtionvelan bruttokansantuoteosuuden kääntäminen laskuun edellyttää noin 3,5 miljardin euron lisäsopeuttamista. Arvion perustana on valtiovarainministeriön joulukuinen talousennuste.
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että leikkaustarve olisi jäämässä 2,5-3,8 miljoonaan euroon. Lehden mukaan pienempi summa perustuu VM:n uuteen, maaliskuun lopussa julkaistavaan talousennusteeseen, joka on joulukuun ennustetta myönteisempi.
Lylyn mukaan työmarkkinajärjestöt ovat tehneet voitavansa vientikilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Tällä Lyly tarkoitti syksyllä solmittua raamisopimusta.
SAK:n arvion mukaan raamisopimuksen kustannusvaikutus ylläpitää kilpailukykyä ensimmäisenä vuonna ja parantaa sitä toisena.












