Mediuutiset: Kannabis voi pian tulla apteekkeihin
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ei kerro lääkkeen nimeä, mutta Mediuutisten mukaan kyseessä on todennäköisesti GW Pharmaceuticalsin suusuihkeesta nimeltä Sativex. Se on tarkoitettu MS-potilaiden kipujen ja lihasjäykkyyden hoitoon.
Fimean arvioiden mukaan myyntilupa ratkeaa normaaliin tapaan muutamassa kuukaudessa. Toistaiseksi kannabiksella on voinut lääkitä itseään vain poikkeusluvalla, jollaisen sai viime vuonna reilut 40 suomalaista.
Lääke on jo saanut myyntiluvan Ruotsissa, ja lupaprosessi on meneillään myös yhdeksässä muussa Euroopan maassa.
Sativex-kuuri maksaa potilaalle noin 500 euroa kuussa. Mediuutisten haastattelemat suomalaiset asiantuntijat ovat erimielisiä luvan myöntämisestä. Osa kritisoi sen tehoa ja pitää sivuvaikutuksia ongelmallisina, mutta toisaalta lääkkeeseen liittyy myös ennakkoluuloja.












