Kirjaudu ▼
 

Lehti: Varuskuntaleikkausten säästöt palavat tulostukseen

Lehtikuva
Lehti: Varuskuntaleikkausten säästöt palavat tulostukseen
Armeija aikoo lakkauttaa säästöjen takia kuusi joukko-osastoa eri puolilla maata.
Armeijan ulkoistamien atk-, tulostus- ja varmennuspalveluiden lisäkuluihin voi upota liki 60 miljoonaa euroa, kertoo Suomen Sotilas-lehti. Summa on suurinpiirtein sama kuin mitä varuskuntien lakkautuksella säästetään.
Taloussanomat
23.2.2012 17:27
124

Puolustusasioihin erikoistunut aikakauslehti Suomen Sotilas kertoo saaneensa haltuunsa armeijan hankintadokumentteja, joiden mukaan armeijan ulkoistamien tulostus- ja tietohallintopalveluiden kulut ovat räjähtäneet käsiin.

Puolustusvoimat ulkoisti atk-, tulostus-, kopiointi- ja varmennusjärjestelmiään Atea-yhtiölle vuonna 2009. Samalla hankittiin näiden tarvitsemia konesalipalveluita.

Alunperin paketin kokonaissumman piti pysyä noin 14 miljoonassa eurossa, mutta tähän mennessä lisälaskua on kertynyt jo yli 28 miljoonaa euroa.

Sotilaat ovat myös arvostelleet järjestelmän toimivuutta ja käytettävyyttä.

Taloustiedot

Puolustusvoimien taloushallinto on arvioinut, että seuraavien kahden vuoden aikana järjestelmästä koituisi lisäkuluja vielä 30 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi 517 prosentin hinnankorotusta alkuperäiseen sopimukseen.

Suomen Sotilaan mukaan lisälasku vastaa suurinpiirtein niitä summia, mitä armeija on laskenut säästävänsä varuskuntien lakkauttamisella.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (124)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Heikosti hoidettu maa ja sen talous.Tässä lopputulos.Heikot ja huonot valinnat eivät maan tilannetta paranna.
Oletteko tietoisia siitä,että PIIGS-maiden kulta on takavarikoitu.
Rikolliset johdannaiset taitavat pian räjähtää silmille.
Bulgariassa on aloitettu autojen valmistus.Kiina on investoinut hankkeeseen.Siellä on halvempaa.Mielenkiintoista.Odotellaan niitä suomen leikkauslistoja.Ensi kuussa ilmoittavat.Ei taida 10 miljardia riittää,lähemmäs 20 miljardia menee.On sen verran huonossa hapessa suomen taloudenpito.
madame gold money 23.2.2012 17:39

Anonyymi
Eduskunnan istunnoissa on myös muutaman puhelinluettelon korkuinen kasa tulosteita, joihin kukaan ei koske, hinta?
Nimetön 23.2.2012 17:40

Anonyymi
Suomen armeijan uusi puolustustaktiikka onkin pudottaa kauniita kukkasten reunustamia monisteita hyökkäävän vihollisjoukon päälle.
"Armeijamme on lakkautettu, maahan vapaa pääsy".
Nimetön 23.2.2012 17:42

Anonyymi
Heikosti hoidettu maa ja sen talous.Tässä lopputulos.Heikot ja huonot valinnat eivät maan tilannetta paranna.
Oletteko tietoisia siitä,että PIIGS-maiden kulta on takavarikoitu.
Rikolliset johdannaiset taitavat pian räjähtää silmille.
Bulgariassa on aloitettu autojen valmistus.Kiina on investoinut hankkeeseen.Siellä on halvempaa.Mielenkiintoista.Odotellaan niitä suomen leikkauslistoja.Ensi kuussa ilmoittavat.Ei taida 10 miljardia riittää,lähemmäs 20 miljardia menee.On sen verran huonossa hapessa suomen taloudenpito.


Onko sinulla joku todiste kullan takavarikosta? Tuskin tehdään suomessa missään vaiheessa leikkausia tai kuntien yhdistämistä. Suhmurointi jatkuu kunnes koko p ska räjähtää silmille.
Tai kun nasse saa pa 23.2.2012 17:42

Anonyymi
HAHAHAHAHAHAH!!! Korporaatioiden ja päättäjien suhmurointi on karannut todellakin käsistä.

(Jokainen tietää että teelusikallinen tulostusmustetta maksaa todella kohtuullisen hinnan.)

Hölmölandia maksaa, armeija ajetaan alas, historia toistaa itseään sortovuodet tulevat - hyvin suurella todennäköisyydellä.

Hyvä Suomi, kun pidät omistasi "huolen".

Ja ihmisten elossapysymisen kannalta välttämättömät lannoitemineraalit on annettu pois Suomesta. Myyjä määrää sitten jatkossa hinnan.
Hyvä Häkämies ja muu 23.2.2012 17:42

Anonyymi
Eli RKP:n puolustusministeri Stefan "Dragsvik säilyy" Wallinin esittämät varuskuntien lakkautussäästöt ovat siis yhtä kuin PLUSMIINUS nolla.
Buhahhah 23.2.2012 17:42

Anonyymi
Näiden tietojen mukaan olisi hyvinkin järkevää tarkastella kunnissa ja muissakin laitoksissa ulkoistusten todellisia kuluja verrattuna sisäisesti tehtynä oman henkilökunnan toimesta.
Tämä ei liene ainoita tapauksia, joissa lopputulokset ovat jotain muuta kuin ns. kuvitteellinen todellisuus...
ojan pohjalta 23.2.2012 17:44

Anonyymi
Suomen armeijan uusi puolustustaktiikka onkin pudottaa kauniita kukkasten reunustamia monisteita hyökkäävän vihollisjoukon päälle.
"Armeijamme on lakkautettu, maahan vapaa pääsy".


No sehän on rasistista alkaa hyökkäävää ampumaan saatika sotaa julistamaan, sehän on vihapuhetta! Parempi vaan antaa tyttäriä r iskaamaan tuleville antaa täyshoito ja katto pään päälle!
Terkuin kukkahattutä 23.2.2012 17:44

Anonyymi
Tässä näkyy kuinka hallinnosta on tullut itsetarkoitus.

Kuinka kauan tämä typeryys tässä onnettomassa maassa saa jatkua?
Nimetön 23.2.2012 17:45

Anonyymi
Lopetataan kaikki varuskunnat. Jaetaan jokaiselle armeijan käyneelle rynnäkkökiväärit ja samalla velvoitetaan pitämään ampumataito hyvällä tasolla. Joutilaaksi jäävät kapiaiset voisi työllistää kylissä entisaikojen poliisien tapaan. Olisivat kriisissä lähellä joukkojaan ja rauhan aikana hoitelisivat järjestyksen pitoa ja antaisivat sotilaskoulutusta. Poliisi voisi keskittyä vahtimaan nopeuksia, vyön- ja kännykän käyttöä.
Vapaaehtoinen koment 23.2.2012 17:46
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä