Kirjaudu ▼
 

Tutkimus: Suomi on venäläisten mielestä tylsä maa

Lehtikuva
Tutkimus: Suomi on venäläisten mielestä tylsä maa
Maria Kulgan ja Nikita Rodionov saapuivat erikoisjunalla Moskovasta Helsingin rautatieasemalle keskiviikkona 29. joulukuuta 2010.
Venäläiset matkailijat suosivat Suomea tuttuna ja turvallisena lomakohteena, mutta jännitystä Venäjän luoteisesta naapurista puuttuu, Matkailun ja elämystuotannon ohjelman OSKE:n tutkimuksesta selviää.
22.2.2012 15:09
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Tutkimuksessa kartoitettiin venäläisten matkailijoiden vaikutelmia ja toiveita Suomen suhteen kyselytutkimuksen, sosiaalisen median syväanalyysin ja bloggareille järjestettyjen koematkojen avulla.

Tutkimuksen mukaan venäläisiä vetää Suomeen puhtaus, hyvä infrastruktuuri ja luotettavuus. Samalla Suomi näyttäytyy venäläisille usein tylsänä maana. Esimerkiksi palveluiden aikaista sulkeutumista ihmetellään. Suurin osa venäläisten käyttämästä rahasta meneekin ostoksiin, ei palveluihin.

– Tutkimus avaa venäläisten mielikuvaa Suomesta suurena rentouttavana kylpylämaana, joka on kokonaisvaltainen, harmoninen ja esteettinen nautinto, OSKE.n kehitysjohtaja Miikka Raulo sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan hiljaisuuden ja rauhallisuuden kääntöpuoli, tylsyys, näkyy muun muassa kauppojen aikaisena sulkeutumisena ja kulttuurinähtävyyksien puutteella.

– Venäläiset haluaisivat käyttää enemmän ohjelma- ja kulttuuripalveluita, mutta niitä ei joko ole tai niitä ei löydetä, Raulo sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suomen korkeata hintatasoa venäläiset matkailijat kritisoivat tutkimuksen mukaan siksi, että vaikka hintataso on eurooppalainen, Suomi ei muuten ole vanhan mantereen veroinen matkakohde.

Matkailun ja elämystuotannon klusteri OSKE on matkailualan yritysten kasvamista avittava järjestö, joka saa rahoituksensa työ- ja elinkeinoministeriöstä ja mukana olevilta maakuntaliitoilta ja kunnilta.

22.2.2012 15:09
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (177)


Anonyymi
Suomeen ei ole pakko tulla eikä Suomessa ole pakko asua.
Anonyymi: Olen suomalainen 22.2.2012 15:45

Anonyymi
jaa-a kyllä heille ainaikin vuosina 1939-1944 järjestettiin melkoisesti ohjelmaa.



Ei ne suostuneet näyttämään viisumeita niin kulttuurit ja ilotulitukset vietiin rajalle.
Anonyymi: silloin palvelu pela 22.2.2012 15:45

Anonyymi
Elä velaksi janauti elämästä.Ja toivo että rojusi toinen velkavanki ostaisi. Tämä on suomen tämänheykinen tila .Odotetaan lottovoitoa jopa velka seinistä.
Anonyymi: Tosi tylsä hautausma 22.2.2012 15:45

Anonyymi
KERRANKIN ANTI PROPAGANDAA
Anonyymi: Missä suomalainen pa 22.2.2012 15:47

Anonyymi
hyvä.
Anonyymi: arska 22.2.2012 15:48

Anonyymi
Muttei ilmeisesti tarpeeksi tylsä. Näköjään lyhentää pitää vielä esim. ravintoloiden aukioloaikoja...
Anonyymi: rajoitus, kielto, su 22.2.2012 15:51

Anonyymi
Räsänen haluaa sulkeaa paarit vieläkin aikaiseNmin.
Anonyymi: Juoppo 22.2.2012 15:51

Anonyymi
Sosiali"demokratia" = roina, tylsyys ja ylpeys.
Anonyymi: Nimetön 22.2.2012 15:53

Anonyymi
Ja ei ainoastaan venalaisten mielesta...ulkomaalaiset tuttuni kauhistelivat luksusbrandien puutetta ja muutenkin koyhaa, vaatimatonta katukuvaa seka surkeaa ilmapiiria Helsingissa.

Olen käynyt kymmenissä eurooppalaisissa kaupungeissa ja sama alakulo on joka paikassa. Siellä vielä korostuu se, että kaupunkien keskustat ovat tyhjentyneet kauppaliikkeistä ja tilalle ovat tulleet kapakat, prostituutio ja muut hämäräbusinekset. Kyllä Suomi on vielä paratiisi noihin verrattuna.
Anonyymi: Kokenut tietää 22.2.2012 15:55

Anonyymi
Sosiali"demokratia" = roina, tylsyys ja ylpeys.



uusliberaali
Anonyymi: muna vai kana 22.2.2012 15:56
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

23.8. Brexit karkottaa asiakkaita brittipankeista
23.8. Tarjoilu väheni vankiloissa – nuudeleista tuli valuuttaa
23.8. Digitoday Yle: Facebookin Kissat-ryhmä kompastui riitelyyn, uhkailuun
23.8. Etkö saa töitä tehtyä? Syy voi olla ilmastoinnissa
23.8. Digitoday Tähänkö on tultu? Apple varastaa vihollisensa kilpailuvaltin
23.8. USA:n uusien asuntojen kauppa vilkastui
23.8. Venäjä antaa jokaiselle eläkeläiselle 69 euroa – syynä "erityisen vaikea tilanne"
23.8. Lähteet FT:lle: Renault saattoi päästä päästöskandaalista helpommalla valtio-omistuksen takia
23.8. Digitoday Kyberkonna saattaa asua tietokoneessasi – etkä huomaa mitään
23.8. Lähteet: Bayer ja Monsanto jatkavat neuvotteluja kauppahinnasta
23.8. Huoli pois, autoilija: Oikeuden päätös tuskin nostaa parkkisakkoja
23.8. Kotipizza pomppasi, Outotec kiipeää pörssissä
23.8. Digitoday Rumia lukuja: Näin menee Pokémon Gon alamäki
23.8. Kotipizzalta maistuva positiivinen tulosvaroitus – tulos kasvaa selvästi
23.8. OP:n ekonomistit vaativat: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
23.8. Koko yön kestäneet neuvottelut päätökseen – Volkswagenin tuotanto jatkuu
23.8. Lehto rakentaa VVO:lle sata vuokra-asuntoa
23.8. Euroalue karisti jo Brexit-huolet – ostopäällikköindeksi kertoo vakaasta kasvusta
23.8. Digitoday "Kertokaa totuus" – Windows 10 sai täyslaidallisen
23.8. OP:n Heiskanen jarruttelee Sipilän talousoptimismia – "Tämä ei todellakaan riitä"
23.8. Digitoday Sonylla ässä hihassa: Toinenkin uusi Pleikkari tulossa?
23.8. Kolumni Nollakorot ovat vakava oire
23.8. Näin Suomessa: Osa etsii töitä yli vuoden, osa on yhä enemmän ylitöissä
23.8. OP laskee Suomen kasvunäkymiä – "Liityimme junnaavien talouksien joukkoon"
23.8. Työttömyys laski alimmilleen lähes kahteen vuoteen
23.8. Öljyn hinta kääntyi laskuun kovan nousuviikon jälkeen
23.8. Digitoday Wikileaks jakelee haittaohjelmia: "Äärimmäisen vastuutonta"
23.8. Yle: Parkkifirmojen pysäköintimaksut verollisiksi
23.8. HS: Länsimetron viivästysselvityksessä mahdollisesti eturistiriita
23.8. Taloyhtiöissä riidellään – näistä on väännetty oikeudessa asti
Asiakastieto

Yhteistyössä