Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia

Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
Metsänomistajat vaativat kolmelta metsäyhtiöltä toistaiseksi yhteensä 230 miljoonan euron korvauksia kilpailusääntöjen rikkomisesta raakapuumarkkinoilla. Asiasta kertonut UPM pitää vaatimuksia perusteettomina. Yhtiön lakimies arvioi, että kiistan setvimiseen menee vielä vuosia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Outi Kokko
10.2.2012 11:58 (päivitetty 12:00)
Kommentit 24

Metsäyhtiö UPM kertoo korvauksista tiedotteessaan.
Vahingonkorvauskanteiden summa on täsmentynyt viime viikon jälkeen, jolloin yhtiö julkisti osavuosikatsauksensa.

– Olemme saaneet nyt isomman määrän kanteita, UPM:n konsernilakimies Sami Latva perustelee vanhojen ja uusien vaateiden ynnäämistä ja asiasta tiedottamista.

227,7 miljoonaa euroa haetaan kaikilta kolmelta vastaajalta yhteisvastuullisesti.

– Jos yhteisvastuullinen vaade ei menesty, on vaihtoehtoinen vaade, Latva sanoo.

Siinä UPM:ltä haetaan erikseen 54,1 miljoonan euron vahingonkorvausta, joka kattaa yhtiön omat eri puunmyyjien kanssa tekemät kaupat. Pääomaan liittyvien vaateiden lisäksi kantajat esittävät arvonlisäveroon ja korkoihin liittyviä vaatimuksia.

Vahingonkorvausvaateet koskevat vuosina 1997–2004 tehtyjä kauppoja. Markkinaoikeus totesi vuonna 2009, että UPM, Metsäliitto ja Stora Enso syyllistyivät  kartelliin, kun ne vaihtoivat lainvastaisesti keskenään puukaupan hintatietoja.

Käräjäoikeudelle kanteita ovat jättäneet Metsähallitus, yksityiset metsänomistajat, yritykset, kunnat ja seurakunnat. Suomen Tietotoimiston kertoi tammikuussa, että jätettyjä kanteita oli jo 650.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kiistaan menee
vielä vuosia

UPM pitää vaatimuksia perusteettomina. Yhtiö ei kirjannut varauksia niihin liittyen.

– Emme ole tehneet varauksia, koska näemme, että kanteille ei ole perusteita, Latva sanoo.

Hänen mukaansa yhtiö ei ole toistaiseksi maksanut mitään. Metsäliitto ja Stora Enso saivat vuonna 2009 markkinaoikeudelta miljoonien sakot, mutta puukartellin paljastanut UPM selvisi ilman rangaistusta.

Monimutkainen oikeusprosessi jatkuu pitkään.

– Varmasti puhutaan vuosista, Latva arvioi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (24)

Huono 0
Sääliksi käy ihmisolennot jo. Maailma on niin sekaisin, että lääkitys tuplaantuu tästäkin. Epäsuorasti kotimainen Orion hyötyy tästä ja tulos paaranee yhä.
Kaso itseäsi peiliin ja ihmettele.
Huono 0
Sekaisin ovat ja sammuvat, kuin saunalyhdyt.
Tosi on!
Huono 1
Onkohan tämä kiista syynä siihen, että metsäteollisuus ostaa tällä hetkellä mieluummin venäläistä puuta 51 euron kuutohintaan, kun suomalaisilta metsänomistajilta saisi noin kolmellakympillä saman, ja paljon lähempää.
Vasko Takamaa
Huono 0
Metsäliitto on metsänomistajien oma yhdistys , joten tulevan kartellilaskun voi lähetää suoraan metsänomostajille.
Kusettiko Renki - Isäntää ?
Huono 1
Kohta se on ihan sama kun euro hajoaa, eurolla ei ole enään arvo.
Euro hajoaa oletko valmis?
Huono 1
Suomen taloudellinen moraalikato näkyi tässäkin hommassa. Taloudellinen tilanne ajaa yrityksiä ja ihmisiä ilmeisesti toisiaan vastaan. Hallitus on verottamisellaan onnistunut saamaan koko moraalikadon aikaan.
Ja näkyy se muuallakin, kun menet elektroniikkaliikkeeseen ja esität tietämätöntä siellä ollaan heti kauppaamassa surkeinta tuotetta kalliilla. Järkevä tietää, että netistä tilaamalla saa halvemmalla kotiin toimitettuna ja yleensä paljon uudempia malleja kuin mitä liikkeissä pidetään. Joku voi nyt heittää tähän takuuasioista, mutta todellisuudessahan tässä maassa on itse vastuussa kaikesta, oli vakuutukset, takuu, tai ei - SINÄ maksat.
Kokkareiden ilolientä juodaan
Huono 0
Yritin itsekin kaupata erittäin hyvää leimikkoa ihannepaikalta.

Kun en suostunut delegoimaan kaupan hoitoa metsänhoitoyhdistykselle, en meinannut saada millään tarjouksia? Lopulta sain yhden etäiseltä pikkusahalta vaikka vieressä oli kaksikin suurta sahaa?

Myöhemmin sitten paljastuikin tämä kartelli?

Mutta mikä on metsänhoitoyhdistysten osuus asiassa? Sitä ei ole lainkaan tutkittu?
Läpeensä mätä elinkeinoelämä?
Huono 1
Ei muu kuin maksuun vaan 230 miljoonaa. Sitten valtio voi uudella verolla rokottaa tuosta summasta 170 miljoonaa. Tästä summasta 20 miljoonaa lisää puoluetukiin ja 150 miljoonaa kreikalle.
Ekäköön
Huono 0
Saahan sitä AINA vaatia mutta yleensä turhaan - poikkeuksena Kreikka.
Buhahhah
Huono 0
Kohtuutonta jos Suomessa joutuisi kartellista jotain sakkoja maksamaan.
QQ
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
New York
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

09:54OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949