Fortumin asiakkaat saavat ensi viikolla korvauksia

Lehtikuva
Fortumin asiakkaat saavat ensi viikolla korvauksia
Energiayhtiö Fortum ryhtyy hyvittämään ensi viikolla korvauksia Tapani- ja Hannu-myrskyjen vahingoista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
26.1.2012 17:17
Kommentit 18

Korvauksia saavat yli 12 tuntia sähköttä olleet asiakkaat, ja ne otetaan huomioon tulevissa sähkölaskuissa.

– Vakiokorvauksia hyvitetään yhteensä noin 160 000 Fortumin asiakkaalle, asiakkuusjohtaja Timo Jutila Fortumista kertoo tiedotteessa.

Hyvityksen ajankohdan määräytyy asiakkaan laskutusrytmin mukaan. Asiakkaat, jotka ovat valinneet tiheimmän laskutuksen, saavat hyvityksiä helmikuun laskussa. Asiakkaat, joiden sähkölasku erääntyy vain kahdesti vuodessa, saavat hyvityksen viimeistään syksyllä.

Vakiokorvausten saamiseksi asiakkaiden ei tarvitse erikseen tehdä korvaushakemusta Fortumille, yhtiö kertoo. Korvauksia maksetaan tietoon tulleiden sähkönjakelun keskeytystä koskevien tietojen perusteella. Korvauksen enimmäismäärä sähkökatkoa kohden on 700 euroa.

Taloustiedot

Fortum korvaa asiakkaille vioittuneet laitteet, jos sähkön laatu on ollut virheellistä ja esimerkiksi nollavika tai pitkäaikainen yli- tai alijännite on vaurioittanut laitteita. Niistä täytyy lähettää Fortumille erillinen vahinkoilmoituslomake.

Sähkökatkon aikana sulaneita pakasteita Fortum ei korvaa, vaan yhtiö kehottaa ottamaan yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
YrityksetFortum
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Onko mahdollista saada korvauksia, vaikkei sähköjä ole ollutkaan?
mökkihöperö
Huono 1
Kaikki saavat korvauksia, kunhan pyytää vain. Osinkot jaetaan suoraan asiakkaille tällä kertaa.
Sijoittajavastuu kyseessä. Hyvä asia.
Huono 1
Ihmiset ostaisivat enemmän sähköä, jos sähkölaskussa maksetaisiin sähkön käytöstä. Esimerkiksi asiakas saisi sähkön hankinnasta 20 prosenttia säkön kulutuksesta. Mitä enemmän kuluttaa niin sitä suurempi on korvaus asiakkaan tilille. Kahdella sadalla eurolla asiakas tienaisi 40 euroa. 40 eurolla voisi ostaa sähköä 240 arvosta jolloin tilille maksetaan 55 euroa.
Huono 0
Jotain eloa, hyvä. Ajattelin jo, onko taas joku pyramiidi.
Elosalama
Huono 0
Ihmiset ostaisivat enemmän sähköä, jos sähkölaskussa maksetaisiin sähkön käytöstä. Esimerkiksi asiakas saisi sähkön hankinnasta 20 prosenttia säkön kulutuksesta. Mitä enemmän kuluttaa niin sitä suurempi on korvaus asiakkaan tilille. Kahdella sadalla eurolla asiakas tienaisi 40 euroa. 40 eurolla voisi ostaa sähköä 240 arvosta jolloin tilille maksetaan 55 euroa.

200 euron kuukausi kulutuksella joka viides kuukausi olisi ilmainen. Vuodessa 400 euroa.
verotulot kasvaa
Huono 0
Miljoona sulanutta pakastinta.
Ifille hyvä pisnes. Tienaa tällä.
Huono 0
Energiassa tuotannonarvo per työntekijä on yli 300 000 euroa. Elintarvikkeissa 70 000 euroa. Energiayhtiöissä voisivat enemmän rahoittaa kotitalouksien sähkönkulutusta pudottamalla hintatasoa.
Huono 0
Vaikeata on ollut kun kaikki on sähköllä, se yksi vaan patterilla.
paikat kipeinä
Huono 0
- Vakiokorvauksia hyvitetään yhteensä noin 160 000 Fortumin asiakkaalle, asiakkuusjohtaja Timo Jutila Fortumista kertoo tiedotteessa.

Ny rillataan!
Makkara
Huono 0
Viime talvena yrittivät livetä yhdellä korvauksella vaikka yli 12 tunnin katkoja
oli useampia. Varsinkin mökkiläisiä kustaan silmään huolella.
j
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 26
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949