Länsinaapurimme ruotsalaiset ovat tuoreen EU:n laajuisen tutkimuksen mukaan kaikkein ahkerimpia tekemään töitä vanhoilla päivillään. Mutta eivät suomalaisetkaan aivan kehnosti pärjää. Tutkimuksen mukaan 55–59-vuotiaat suomalaiset ovat muiden EU-maiden kansalaisiin verrattuna kolmanneksi työteliäimpiä.
Ahkerimpia keski-ikäisiä on tuoreen tutkimuksen mukaan Ruotsissa.
Ruotsalaisista 55–59-vuotiaista töissä käy 81 prosenttia, kun EU:n keskiarvo on 61 prosenttia. Tuon ikäiset ruotsalaiset ovat siten EU:n työteliäimpiä. Toisena ovat tanskalaiset 76 prosentilla ja suomalaiset kolmansina. Suomalaisista 55–59-vuotiaista työskentelee tutkimuksen mukaan 73 prosenttia.
Surkeimmin menee Puolassa, jossa tuosta ikäryhmästä 46 prosenttia on töissä.
Myös 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä ruotsalaiset ovat työteliäimpiä: keskiarvo EU:ssa on 31 prosenttia, kun ruotsalaisista on tuon ikäisinä töissä on 61 prosenttia. Myös suomalaisten 60–64-vuotiaiden työteliäisyys on yli EU:n keskiarvon. Ruotsin lisäksi Suomen edellä on neljä maata: Britannia, Saksa, Kypros ja Viro. Suomalaisista 60–64-vuotiaista on töissä 41 prosenttia.
Unkarin 60–64-vuotiaat ovat EU-maiden kansalaisista vähiten työteliäitä – heistä vaivaiset 13 prosenttia on töissä.
EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tiedote tutkimuksesta on luettavissa täällä.
∇ Mainos ∇
mainos
mainos
Uutisotsikot
Hae yritystäYritystietopalvelu
Taloussanomat - Uutiset
09:48
Maailman pörssit
| Maailma (DJ World) | -0,20 | |||
| USA (DJ Industrial Average) | -0,60 | |||
| USA (Nasdaq 100) | -0,17 | |||
| Japani (Nikkei 225) | +0,20 | |||
| Hong Kong (Hang Seng) | +0,25 | |||
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
| Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti | 10:00 | |
| kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus | 09:00 | |
| EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta | 09:00 | |
| USA:n markkinat kiinni (Memorial Day) |
Dilbert – 26.5.2012




















Kommentit (76)
Mitä parempaa tulosta tehdään sitä kovempi eläke tiedossa. Aika hyvät on potit jo.
”Outokummun entinen toimitusjohtaja Juha Rantasen vuosieläke 530000 euroa vuodessa. Hän jää eläkkeelle 60-vuotiaana.
Kemiran Harri Kerminen kuittaa 460000 euron vuosieläkkeen. Hän jää eläkkeelle 62-vuotiaana.
Rautaruukin Sakari Tamminen saa nauttia 430000 euron vuosieläkettä. Hän jää eläkkeelle 62-vuotiaana.
Taloussanomat 19.2.2011 ”
Nou hätä! Kun meillä Suomessa ihmiset ovat työttömänä työuran alku- ja keskivaiheessa, niiden on pakko tehdä elääkseen työtä siellä vanhuudessa, kun eläkettä ei päässyt kertymään...
Kohta voidaan poistaa koko ylin eläkkeelle jäämisikä. Töitä tehdään hamaan hautaan, kuten Pohjois-Koreassa konsanaan;)
Suosittelen.
Vaikea alipaino -15,0
Merkittävä alipaino 15-16,99
Normaalia alhaisempi paino 17-18,49
Normaali paino 18,5-24,99
Lievä lihavuus 25-29,99
Merkittävä lihavuus 30-34,99
Vaikea lihavuus 35-39,99
Sairaalloinen lihavuus 40,0-
Näin painoindeksi lasketaan: Painoindeksi lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Paino ilmoitetaan kiloina ja pituus metreinä.
Esim. 65 / (1,75 x 1,75) = 21,2