Tapani ja Hannu lakaisivat metsää 120 miljoonalla
Pahimmat tuhot aiheutti Tapani-myrsky, joka riehui pääasiassa Länsi-Suomessa. Hannu-myrsky teki tuhojaan seuraavana päivänä lähinnä Itä-Suomessa.
Myrskyssä kaatuneen ja vahingoittuneen puuston myyntiarvo on pienempi kuin normaalisti pystyyn myytävän puuston arvo. Arvon aleneminen johtuu kohonneista korjuukustannuksista, tuhoutuneista metsään jäävistä puista ja puun osista sekä puutavaran laadun heikkenemisestä ja tästä johtuvasta hinnan laskusta.
Tyypillisesti myyntiarvon menetykset ovat 15 - 25 prosenttia. Tämän viikon myrskyistä on seurannut 25 - 30 miljoonan euron myyntitulojen menetykset metsänomistajille.
Ministeriön tuhoarvio perustuu metsäkeskusten yhteistyössä muiden metsäalan toimijoiden kanssa tekemään, paikallistuntemukseen perustuvaan tuhokartoitukseen.
Edellisen kerran Suomen metsiä runtelivat Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyt vuoden 2010 heinä-elokuun vaihteessa. Metsäntutkimuslaitoksen tekemän arvion mukaan tuolloin kaatui kaikkiaan 8,1 miljoonaa kuutiometriä puuta. Näitä myrskypuita on korjattu viime kesään saakka. Marraskuun 2001 Pyry- ja Janika -myrskyt kaatoivat puolestaan yli seitsemän miljoonaa kuutiometriä puuta.

















Kommentit (12)
Esimerkiski kuitupuuta paperiteollisuuden tarpeisiin paperitehtaat ostavat mieluummin puolitoistakertaisella hinnalla ulkoa, kuin mitä saisivat Suomesta tehtaiden läheltä.
Kun kuitumotti maksaa rajalla ulkoa tuotuna 61 euroa, ja suomalainen metsänomistaja myy saman motin tehdastaan vierestä noin 30 eurolla, niin jossakin täytyy olla matoja, tai muuten vain hulluutta.
Nythän päästään sitten oikein kunnon halkojakin polttamaan, kun pannaan tukitkin polttopuiksi näiden myrskyjen jälkeen.
suhdannetilanteessa hinta on niin huono että tuotto 40 vuoden metsäsijoitukselle on puhdas NOLLA.
mihin sijoittaisin ? Älä ainakaan metsään
Uutisen toisinpäin kääntäen voi todeta, että puuteollisuus saa puuta nyt 25-30 miljoonaa halvemmalla.
onneksi pääomaveroa ehittiin just . nostamaan 30% :n niin pääsee valtio ja metsäyhtiöt jakamaan tehokkaasti haaskan..