Luomu menee jouluna kaupaksi – karppaus jää
Syksyn muotivillitys, vähähiilihydraattinen ruokavalio, ei juuri näy ruokakauppojen joulumyynnissä.
Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan joulun ruokavalinnoissa korostuvat perinteet, ja suosituimmat jouluruuat ovatkin kinkku, rosolli ja laatikot. Kansa syö myös pipareita, karkkeja ja joulutorttuja.
Luomutuotteiden suosio näkyy myös jouluostoksissa. Esimerkiksi luomukinkkuja haluttaisiin enemmän kuin niitä on tarjolla.
Kuluttajat haluavat nyt aiempaa hieman pienempiä kinkkuja ja tuorekinkkuja. Joulumakeisetkin ostetaan mieluusti pienissä pakkauksissa.
Joulukuussa ruokakauppojen myynti on noin 200 miljoonaa euroa eli noin viidenneksen suurempaa kuin tavallisena kuukautena keskimäärin.












