TS: Lapsiköyhyys kolminkertaistunut 15 vuodessa
Turun Sanomien mukaan 13 prosenttia suomalaislapsista eli pienituloisessa perheessä vuonna 2009. Käytännössä prosenttiosuus tarkoittaa 143 000 lasta.
Lapsiperheet ovat köyhtyneet, koska lapsiperheiden tulonsiirrot ovat jääneet lähes neljänneksen jälkeen ansio- ja kustannuskehityksestä. Tulosiirroilla tarkoitetaan lapsilisiä, kotihoidontukia ja vanhempainpäivärahoja.
– Kehitys alkoi 1990-luvulla, jolloin niitä leikattiin reippaasti, eikä niitä korotettu ennen kuin 2004. Sen jälkeiset pienet korotukset eivät ole kuroneet jälkeenjääneisyyttä umpeen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi sanoo Turun Sanomille.
Edes työpaikka ei välttämättä pelasta lapsiperhettä köyhyydeltä. Köyhistä lapsiperheistä noin puolessa käydään töissä. Ongelma on, että köyhien lapsiperheiden huoltajat käyvät muita useammin matalapalkka-, pätkä- ja osa-aikatöissä.

















Kommentit (93)
Minäs vuonna Suomesta tulikaan EUn jäsen?
Vaikka lapsista pidänkin, ja toivon niitä itsellekin tulevaisuudessa, niin ärsyttää se, miten lapsiperheistä kannetaan huolta mutta yksinelävistä ei. Aivan taatusti sinkkuköyhyys on lisääntynyt vielä radikaalimmin.
Nykysuomessa parhaiten menee itsekkäillä narsisteilla, jotka ovat löytäneet vierelleen toisen narsistin: yhdessä kaksi ihmistä, joita ei lastenteko kiinnosta, ja jotka huijaamalla ja kyynärpäätekniikalla keplottelevat itsensä työelämässä muita paremmille palkoille. Sellaiset ihmiset vievät leivän suusta sekä lapsiperheiltä että sinkuilta.
Oikeus katsoi paatoksessaan naisen huijanneen sosiaalitointa ja Kelaa, mutta olleen siihen oikeutettu statuksensa takia(turvapaikanhakija Euroopassa).
Takaisinperintaa, karkottamista tai mitaan rangaistusta ei tullut.
Sosiaalivirasto ja Kela ilmoittivat maksettujen summien olleen aivan normien mukaisia.
Tarina ja oikeuden poytakirjat loytyvat netista.
Tuttavapiirissä on muutamaa enemmän perheitä, joissa on toimeentuloavustusten takia jättäydytty virallisesti yksinhuoltajaksi, vain virallisesti siis.
Muutamassa tapauksessa mieskin saa toimeentuloavustusta ja vuokratukea, sitten tämä vuokratuettu kämppä on alivuokrattu eteenpäin.
Pientä autokauppaa ja -korjausta tukien päälle, niin ei voi paljon köyhyydestä puhua.
Muut voi haistaa sen mitä perzereiästä tulee.
Tuttavapiirissä on muutamaa enemmän perheitä, joissa on toimeentuloavustusten takia jättäydytty virallisesti yksinhuoltajaksi, vain virallisesti siis.
Muutamassa tapauksessa mieskin saa toimeentuloavustusta ja vuokratukea, sitten tämä vuokratuettu kämppä on alivuokrattu eteenpäin.
Pientä autokauppaa ja -korjausta tukien päälle, niin ei voi paljon köyhyydestä puhua.
No hienoa, että tämä yksi esimerkki nyt sitten kumoaa kaiken muun. Eikö järki nyt oikeasti sano, että vain pieni murto-osa tekee -ehkä jopa pakotettuna- väärin?