Yle: Neuvotteluissa ratkaisupäivä – uusi lakko uhkaa
Valtakunnansovittelija Esa Lonka on kutsunut teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden lakon osapuolet toimistolleen tänään sunnuntaina puolen päivän aikaan, Yle kertoo.
Lakon sovittelua jatketaan kuumeisesti, sillä jos sopua ei tänään synny, työtaistelu leviää maanantaina uusiin yrityksiin. Lakkoon saattaa mennä jopa 25 000 työntekijää.
Ylempien toimihenkilöiden liitto YTN on antanut lakkovaroituksen nyt myös tietotekniikan palvelualoille Tietoalan Toimihenkilöiden kanssa. Jos lakko toteutuu maanantaina, muun muassa Tieto, Tieto Finland ja Fujitsu Finland menevät maanantaina lakkoon.
Kummassakin kiistassa on kyse palkankorotuksista. Työnantajaosapuoli ei halua maksaa raamiratkaisun mukaisia yleiskorotuksia kaikille työntekijöille. YTN vaatii kaikkien työntekijöiden oikeudenmukaista ja tasaveroista kohtelua, tai lakko jatkuu.













