Tässä on 5000 suurituloisinta – kärjessä Porsche-kauppias
Jättitulot olivat seurausta yrityskaupasta. Hän myi viime vuonna paperitukku Lindellin amerikkalaiselle Staplesille.
Toiseksi eniten tuloja sai Heikki Kyöstilä, joka on hammaslääkäreiden laitteita valmistavan Planmecan omistaja. Hän ansaitsi 15,3 miljoonaa euroa.
Kolmanneksi suurimmat tulot olivat Kari Valtasella, joka tienasi 15,2 miljoonaa euroa. Hän myi viime vuonna enemmistön logistiikkayhtiö Suomen Transvalista.
Neljänneksi eniten tienasi mediayhtiö Sanoman suuromistaja Aatos Erkko, joka sai viime vuonna tuloja 15,1 miljoonaa euroa.
Potkut saanut Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tienasi kahdeksanneksi eniten. Hänen tulonsa kohosivat 8,7 miljoonaa euroon ison erorahan ansiosta. Kallasvuo maksoi tuloistaan veroina lähes puolet.
Finanssikonserni Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ansaitsi viime vuonna 8,3 miljoonaa euroa. Se oli yhdeksänneksi eniten.

















Kommentit (54)
Yllättävää. Olisi luullut, että Jykä olisi tienannut parhaiten.
Hei, meiltäkin joku tienaa tällä...vihdoinkin.