Kaleva: Suomen betonitalot tiensä päässä
Suomen kerrostalokannan peruspilarit ovat sananmukaisesti lahoamassa. 1960- ja 1970-luvuilla kaupungistumisen huippuvuosina kiireellä rakennetut betonielementtitalot alkavat olla käyttöikänsä lopussa, sanomalehti Kaleva kertoo uutisessaan.
Betonielementeistä rakennetut kerrostalot suunniteltiin alun perin asuinkelvollisiksi 30–40 vuodeksi, joten osa niistä on jo nyt käyttöikänsä "jatkoajalla".
– Käsitykseni mukaan 40 vuotta oli realistisempi arvio siihen aikaan. Arviot eivät kuitenkaan perustu muuhun kuin intuitioon, sillä silloin ei vielä pystytty mallintamaan käyttöikää, Tampereen teknillisen yliopiston erikoistutkija Jukka Lahdensivu sanoo Kalevalle.
Rakennusten kuntoa heikentää entisestään se, että niistä ei ole pidetty kunnolla huolta.
Kalevan haastatteleman arkkitehdin mukaan betonielementtitalot rakennettiin pikavauhdilla, kun asunnoista oli kova tarve 1960- ja 1970-luvuilla. Ajatuksena oli alun perinkin, että rakennukset puretaan myöhemmin uuden tieltä. Nyt aika on sille kypsä.
Suomen kerrostaloista noin 40 prosenttia kuuluu mainittuihin betonielementtitaloihin, jotka alkavat nyt olla asuinkelvottomia. Julkisivujen huonon kunnon lisäksi rakennukset kestävät heikosti kylmiä sääolosuhteita.

















Kommentit (123)
Kyllä noissa vanhoissa asuu ja ihan palkoille sopivia asuntoja. Parempi mitä veneen alla.
Rakennettu -99, 280 m2, autotalli 100 m2, tontti 2 ha ja vain 100 km Helsingin keskustasta. Ei velkaa.