Viking Linen laivan rakentaminen saa isot tuet
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt telakkayhtiö STX Finlandille 11,3 miljoonaa euroa laivanrakennuksen innovaatiotukea. Tuen kohteena on Viking Linelle rakennettava risteily-automatkustaja -alus. Laiva valmistetaan STX:n Turun telakalla.
Tuki myönnettiin uuden alustyypin kehittämiseen ja suunnitteluun liittyviin kustannuksiin.
Teknologian tutkimuskeskus VTT arvioi päätöstä varten hankkeen innovatiivisuuden.
Hankkeen innovatiiviset ratkaisut liittyvät aluksen toimintaan ympäristövaikutuksiltaan herkissä saaristo-oloissa. Luonnonkaasulla kulkevan aluksen ympäristövaikutusten ja energiakäytön minimoimiseen on kiinnitetty erityistä huomiota.
EU-maiden on ollut mahdollista myöntää laivanrakennuksen innovaatiotukea vuodesta 2004 lähtien. Tuki voi olla enintään 20 prosenttia tuen piiriin kuuluvista hyväksyttävistä kustannuksista.














