Katso tästä Suomen paras työpaikka

Suomen paras työpaikka on jälleen valittu. Tai oikeastaan kolme parasta työpaikkaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
11.2.2011 11:00
Kommentit 10

Konsulttiyhtiö Great Place to Work Institute on jälleen selvittänyt työntekijöiden käsityksiä työnantajistaan. Voittajiksi eri sarjoissa selviytyivät Ikea, Reaktor ja Tutoris.

Tänä vuonna selvitykseen osallistui yhteensä 137 työnantajaa. Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan Suomessa toimi toissa vuonna 320 682 yritystä.

Työpaikkaselvitykseen osallistuneista työnantajista pieniä, 15–49 työntekijän laitoksia oli 50 kappaletta. Suuria, yli 500 työntekijän yrityksiä mukana oli 17 kappaletta. Suurin joukko eli 70 osanottajaa oli yleisessä sarjassa, jossa työntekijämäärä oli 50–499 henkilöä.

Suurten yritysten sarjassa voittajaksi tuli huonekaluketju Ikea. Toiseksi sijoittui eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja kolmanneksi sairaanhoitoyhtiö Diacor.

Pienten yritysten ykkönen oli oululainen Tutoris takanaan Bitwise Tampereelta ja Sick Helsingistä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yleisessä sarjassa parhaaksi valittiin Reaktor, kakkoseksi Futurice ja kolmoseksi Pipelife.

Selvitys on siihen osallistuville työnantajille maksullinen. Henkilöstömäärästä riippuen osallistumismaksu seuraavaan, ensi vuonna julkistettavaan kyselyyn on Great Place to Work Institute -yhtiön verkkosivujen mukaan 4 000–10 000 euroa.

Great Place to Work Institute (GPTWI) tekee vuosittain Parhaat työpaikat -selvityksen noin 40 maassa ympäri maailmaa. Suomessa selvitys tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Kyselyssä selvitetään sekä työntekijöiden kokemus työpaikastaan että osallistuvien organisaatioiden keskeiset johtamisrakenteet. Tänä vuonna henkilöstökyselyyn vastasi noin 23 000 työntekijää.

Lisää Aiheesta
UutinenTässä ovat vaaran merkit töissä (26.9.2011 06:02)
YrityksetIkea, Reaktor, Tutoris
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Luulin, että se on Nokia R&D.
Mihin ne $7,7 miljardia katosivat?
IKEA
nyt olis aika julistaa kansallinen hätätila
Huono 0
Maailman paras ja ainoa työpaikka on Nokian johtokunta - Esko Aholle (God father of mobile dads).
JepJep
Huono 2
Suomen paras työpaikka on työttömyyskassa, ainakin sen 500 päivää.
Kaikki muu on kuraa ja p*skaa.
>500 päivää.
Huono 0
Selvitys on siihen osallistuville työnantajille maksullinen. Henkilöstömäärästä riippuen osallistumismaksu seuraavaan, ensi vuonna julkistettavaan kyselyyn on Great Place to Work Institute -yhtiön verkkosivujen mukaan 4 000-10 000 euroa.

Eihän se ole tyhmä joka pyytää... päinvastoin, fiksu liikeidea kavereilla ;)
aaaaaa
Huono 0
Suomen paras työpaikka on jälleen valittu. Tai oikeastaan kolme parasta työpaikkaa.

Jos näin on, loput työpaikat ovat Suomen huonoin työpaikka...
320679 huonointa
Huono 0
Tämän päivän perusteella uskoisin parhaimman työpaikan olevan Nokia or Ixonos.
työvoimapula
Huono 0
Näissä pärjäävät aina nämä 8-16 työskentelevät asiantuntijaorganisaatiot joissa työtyytyväisyys ja tiedottaminen on aika simppeli juttu. Heti onkin mutkikkaampaa kun yrityksessä on tuhansia työntekijöitä, matriisin kaikki osaset, kolmivuoro ja organisaatiossa jylläävät kaikki mahdolliset henkilöstöryhmät ja ammattiliitot.
Silti onnea voittajille!
Huono 0
VTT pärjää aina hyvin tekniikan opiskelijoille osoitetussa kyselyssä, joissa kysytään suosituinta työpaikkaa MIELIKUVIEN perusteella. Olisi hyvä kysyä samoilta ihmisiltä myös sen jälkeen kun ovat olleet töissä muutaman vuoden.

Arvelen Afrikan olevan mukava paikka asua. On aurinkoa ja lämpöä ja kaikkia erikoisia eläimiä.
mustavalkoinen tuntuu
Huono 0
Näissä pärjäävät aina nämä 8-16 työskentelevät asiantuntijaorganisaatiot joissa työtyytyväisyys ja tiedottaminen on aika simppeli juttu. Heti onkin mutkikkaampaa kun yrityksessä on tuhansia työntekijöitä, matriisin kaikki osaset, kolmivuoro ja organisaatiossa jylläävät kaikki mahdolliset henkilöstöryhmät ja ammattiliitot.
Kuten toissa vuonna Citymarket, jossa paiskitaan 7 päivää viikossa?
Analyzzer
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 14
Oulu
Selkeää ja poutaa 9
Lontoo
Melko pilvistä, ja poutaa 16
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

16:15OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

15,99+2,04 %+0,32

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949