HS: Yliopistot tavoittelevat valtion rahaporkkanaa
Yliopistot ovat onnistuneet keräämään lahjoitusvaroina yli 290 miljoonaa euroa. Suurimman osan potista ovat keränneet Aalto-yliopisto.
Lahjoitusvaroja enemmän yliopistoja lämmittää valtion maksama kannusteraha. Valtio maksaa keväällä yliopistoille 2,5 kertaa kerättyjen lahjoitusvarojen verran. Yliopiston täytyy saada miljoona euroa täyteen, jotta kannusterahan ehdot täyttyvät.
Kannusteraha ei koske Aalto-yliopistoa ja Tampereen teknillistä yliopistoa.
Ruotsinkieliset kärkisijoilla,
taideyliopistot jonon hännillä
Helsingin Sanomien keräämän listan perusteella yliopistojen keräämissä lahjoitussummissa on huimia eroja.
Listan kärkeä pitävät ruotsinkieliset yliopistot Hanken ja Åbo Akademi, jotka molemmat ovat keränneet reilusti yli kymmenen miljoonaa euroa.
Ruotsinkielinen Hanken on kerännyt 12,8 miljoonaa euroa ja Åbo Akademi 11,3 miljoonaa euroa.
Keräystavoitteen asettaneista huonoiten menee Kuvataideakatemialla, joka on kerännyt miljoonan euron tavoitteestaan 100 000 euroa.
Perää pitävät myös 1,6 miljoonaa euroa kerännyt Lapin yliopisto sekä 1,8 miljoonaa euroa kerännyt Sibelius-Akatemia.
Yliopistoilla on aikaa päästä miljoonan euron tavoitteeseen kesäkuun loppuun saakka.
Varainkeruu on osa yliopistouudistusta, joka antoi yliopistoille enemmän sananvaltaa päättää omasta taloudestaan.
Operusministeriön johtaja Anita Lehikoinen muistutti Helsingin Sanomille, että valtio vastaa yliopistojen perusrahoituksesta jatkossakin.
– Yliopistojen kokonaiskehys on budjetissa liki kaksi miljardia euroa, Lehikoinen sanoo.

Kommentit (11)
Salamyhkäisyyden ja kiireen tarkoitus Eu tukiasiassa on sumuttaa kansaa ???!!??
Onko salamyhkäisyyden ja kiireen tarkoitus juuri se, että kansalaiskeskustelu eikä galluppeja keritä järjestämään ? Niistä kun selviäisi päivänselvästi että 1. kansa vastustaa tukia ja 2. tuki on SIKSI perustuslain vastainen. Kansaa sumutetaan taas ?
Nyt sitten kun niitä ei ole "keritty" pitämään, niin "luullaan" pokerina että kansa ei vastusta ja runnotaan laki läpi normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä.
Kiviniemi CNN:ssä: Suomessa ymmärretty euroalueen kriisitoimia
www.iltalehti.fi/uutiset/2011012013044238_uu.shtml
EU tuki on perustuslain vastainen ja siitä tulisi siksi säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, eikä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslaissa on säädetty omaisuudensuojasta. Perustuslakeihin voidaan tehdä poikkeuksia tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä vain mikäli siihen on välttämätön ja hyväksyttävä syy. Hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan sitä, että syyn täytyy olla demokraattisen yhteiskunnan arvojen ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisia. Kansalaiskeskustelusta ja toivottavasti median järjestämistä gallupeista käy päivänselvästi ilmi se, että kansa vastustaa tukea, eikä tuki siten vastaa demokraattisen yhteiskunnan arvoja. Joten tuki on selvästi perustuslain vastainen ja se täytyisi säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, eikä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslain 42§ mukaan eduskunnan puhemiehen tulisi valvoa että eduskunta noudattaa asioita täysistunnossa käsiteltäessä perustuslakia. Eduskunnan puhemies on Kokoomuksen Sauli Niinistö.
Tässä tapauksessa ehkä 98% kansasta vastustaa tukea, joten omaisuudensuojaan ei tässä tapauksessa voida tehdä poikkeusta normaalissa lain säätämisjärjestyksessä, vaan tuki pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Ja jos kieli on ruskea, niin toimittajan pitäisi ottaa siitä DNA näyte ja verrata sitä J.Käteisen kakka näytteseen.
Näin objektiivisuus varmistuisi ja luottamus kasvaisi.
Lahjoitusvaroja enemmän yliopistoja lämmittää valtion maksama kannusteraha. Valtio maksaa keväällä yliopistoille 2,5 kertaa kerättyjen lahjoitusvarojen verran. Yliopiston täytyy saada miljoona euroa täyteen, jotta kannusterahan ehdot täyttyvät.
Eikö Tampereen ja Turun yliopistojen kannata ottaa 100 milj. euroa lainaa kumpikin ja lahjoittaa sen summan toisilleen?
Saisivat molemmat 250 milj. euroa valtiolta ja siitä kun maksaa 100 millin lainan korkoineen pois, jää vielä vajaa 150 miljoonaa euroa kumpaisenkin yliopiston tilille.
Eikö näissä yliopistoissa opeteta lainkaan käytännön taloustiedettä?

Niitten kannataisi lainata toisilleen ja perustaa kyseisillä 100 000 eurolla pankki, joka sitten loisi tuosta 100 000 eurosta 1 miljoonan. Ja siitä sitten...
Missäs yliopistossa hattuja on eniten jaettu rappareille?