Yle: Kiviniemi torjuu väitteet lainatakuissa hätiköinnistä

Roni Rekomaa/Lehtikuva
Yle: Kiviniemi torjuu väitteet lainatakuissa hätiköinnistä
Hallitus on miettinyt useita eri vaihtoehtoja päättäessään velkaisille euromaille annettavista tuista. Tätä mieltä on Yle Uutisten haastattelema pääministeri Mari Kiviniemi, joka tyrmää eduskunnan puhemiehen eilen esittämän kritiikin hätiköinnistä takuiden myöntämisessä.
Taloussanomat
16.1.2011 11:05
Kommentit 51

Pääministeri Kiviniemi kertoo, että hänen on vaikea ymmärtää eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön kritiikkiä. Kiviniemen mukaan erilaisia vaihtoehtoja on mietitty tuista päätettäessä.

Yle Uutiset on myös saanut tietoonsa, että hallitus suunnittelisi jopa 8 miljardin uusia takauksia Euroopan vakausrahastolle. Kiviniemi ei kuitenkaan eilen juuri kommentoinut väitettä.

–  Me teemme sellaisia ratkaisuja hallituksen puolelta, että suomalaiset pärjäävät. Etsimme Euroopan vakauttamiseksi ratkaisuja siksi, että Suomessa emme joutuisi sellaiseen taantumaan, missä olimme 2008 - 2009, Kiviniemi kertoi Yle Uutisille.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenEurokriisiin apua Japanista (11.1.2011 09:04)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (51)

Huono 0
Niskalenkki markkinavoimista vai oma niska markkinavoimien kaulakiikkuun?
omavelkainen takaus
Nykyinen eduskunta virkamiehineen muuta teekkaan, kuin hatikoityja paatoksia!
Veronmaksaja
Kreikan tukeminen oli hätiköinti päätös.Tehtiin nopeasti päätös.Hätiköimällä ei tule muuta kuin kus...ä kakaroita.Kiviniemi on pahasti pihalla tapahtumien kulusta.
Meillä on kaksinaamainen pääministeri.
EU:n perussopimusten mukaan tukeminen olisi ollut kokonaan kiellettyä?

Kyllä kai vähintään kyse on ollut hätäilystä, mutta ilmeisesti myös ko. sopimuksen kiertämisestä ja mahdollisesti myös kansallisten perustuslakien rikkomisesta?
Fantastinen logiikkakombinaatio, paitsi jos Kianderin sanojen mukaisesti lainoja ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin.

Euro kaatuu ja se sekä sillä tehdyt lainat todetaankin Suomessa perustuslain vastaisiksi. Ei koske tavallista velallista.
Reiska
on täysin epärealistista olettaa niinistön idealistisen mallin olevan mahdollista toteuttaa tosielämässä. väite: presidenttipeli.
villi-leski
Kepulaisilla on perinteisesti ollut vaikeuksia ymmärtää järkipuhetta.
tukiainen
EU:n perussopimusten mukaan tukeminen olisi ollut kokonaan kiellettyä?

Yhteisvelka-alueella, niin kuin koko EU:ssa ylipäätään, säännöt on tehty rikottaviksi.
Itsenäisyys takaisin
Huono 6
Kevään vaalien jälkeen arvatenkin pääministerinä Kepun ja SDP:n punamultahallituksessa JATKAVA Mari Kiviniemi siis torjuu tulevasta oppositiopuolueesta eli Kokoomuksesta tulevat syytökset.
Buhahhah
EU:n perussopimusten mukaan tukeminen olisi ollut kokonaan kiellettyä?

Kyllä kai vähintään kyse on ollut hätäilystä, mutta ilmeisesti myös ko. sopimuksen kiertämisestä ja mahdollisesti myös kansallisten perustuslakien rikkomisesta?
Tästä tosiasiasta Kiviniemi ei todellakaan halua puhua.Eu.n toimintatavat sopivat paremmin Italialaisille Kreikkalaisille Esp. Portugalille.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

09:18OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949