Yle: Suomi saattaa tuplata EU-takuunsa
EU:n vakausrahasto aikoo ensi viikolla pyytää euromailta lisää takauksia rahaston vahvistamiseksi. Yle Uutisten nimettömistä lähteistä saamien tietojen mukaan Suomen on varauduttava ensi viikolla jopa kaksinkertaistamaan takausvastuunsa.
Suuressa valiokunnassa puhutut asiat eivät ole julkisia, joten Yle Uutiset ei saanut vahvistusta asialle.
– Selvää on, että Eurooppa elää vaikeita aikoja ja voi olla, että lisä vaikeita päätöksiä on meillä edessä, keskustan Antti Kaikkonen sanoi.
Aikaisemmin muun muassa Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde ja EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ovat väläytelleet vakausrahaston vahvistamista.
Euroopan unionin valtiovarainministerit tapaavat ensi viikolla Ecofin-ryhmän kokouksessa.

















Kommentit (99)
Suomessa demokratian toteutuminen on välittömässä ja olennaisessa vaarassa. Mielestäni sen valvominen, että eduskunnassa toteutuu demokratia on ensisijaisesti eduskunnan puhemiehen tehtävä. Eduskunnan puhemies on epäonnistunut olennaisesti tehtävässään ja hänen on välittömästi erottava.
Tällä hetkellä eduskunnan tärkeimmäksi tehtäväksi voidaan katsoa se, että miten Suomen budjetti saadaan tasapainoon ja velat ja korot maksettua. Avoimuus on demokratian peruskivi, ilman sitä demokratia ei voi toimia. Puolueet eivät kuitenkaan ole esittäneet MITÄÄN uskottavia LASKELMIA siitä kuinka asia korjataan, joten demokratia ei toimi.
Härskiksi tilanteen tekee vielä se, että samaan aikaan eduskunta jakelee miljardien tukia ulkomaille sekä se, että Suomen velanotto on järkyttävän suurta, sekä se, että vaalit on aivan kulman takana.
Suomen hallitus valmistautuu antamaan lisävakuuksia Euroopan vakausrahastolle. YLE Uutisten hallituslähteistä saamien tietojen mukaan Suomen on varauduttava jopa 16 miljardin takauksiin nykyisen 8 miljardin sijaan.
Perustuslaki
42 §
Puhemiehen tehtävät täysistunnossa
Puhemies kutsuu koolle täysistunnot, esittelee niissä asiat ja johtaa keskusteluja sekä valvoo, että asioita täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan perustuslakia.
Katson että eduskunnan puhemies on epäonnistunut täydellisesti tehtävässään ja hänen on välittömästi erottava. Huvittavaa on sekin, että kova demokratian puolestapuhuja Stubb on nykyisessä hallituksessa....
Suomessa ei ole demokratiaa, vain arpajaiset, siltä vaikuttaa.
Mitenköhän demokratia on edes voinut toimia, kun puolueet eivät ole edes paljastaneet demokratian kannalta tärkeintä asiaa eli sitä miten budjetti tasapainotetaan, velat ja niiden korot maksetaan ??? Arpapelia...
Avoimuus on demokratiassa keskeisin periaate. Ilman avoimuutta demokratia ei voi toimia.
Ajattele:
1. Kukaan kansanedustaja ei kerro mitä kannattaa. Kansalaiset joutuisivat arpomaan ketä äänestää. Heillä ei olisi aavistustakaan mitä kansanedustajat kannattavat. Vaalit olisivat yhdet arpajaiset.
2. Kansanedustajat kertovat mitä kannattavat. Vaaleissa kansa voi sitten valita mitä ajatuksia kannattavat ja äänestää niitä, jotka kannattavat näitä ajatuksia.
Näin demokratia toteutuu. Itse toivoisin että Suomessa olisi demokratia eikä vaalit olisi mitkään arpajaiset.
Julkisyhteisöjen velka kansantalouden muille sektoreille ja ulkomaille kasvoi heinä-syyskuussa 83,8 miljardiin euroon. Vuodentakaiseen verrattuna kasvu oli 14,4 miljardia euroa.
Suomi kärsii kahta kautta..Ensin meidän korot saattaa nousta paljonkin ja toisekseen suomelle tulee useiden miljardien luototappiot saamata jääneiden velkojen ja varsinkin takausten kautta ja vlkatsunami etenee kun valtiot velkaantuu toisten valtioiden vuoksi....
Euro hajoaa joka tapauksessa..Euro maissa on vain liikaa velkapommeja...
Perustuslaissa on säädetty omaisuudensuojasta. Perustuslakeihin voidaan tehdä poikkeuksia tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä vain mikäli siihen on välttämätön ja hyväksyttävä syy. Hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan sitä, että syyn täytyy olla
demokraattisen yhteiskunnan arvojen ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisia. Kansalaiskeskustelusta ja toivottavasti median järjestämistä gallupeista käy päivänselvästi ilmi se, että kansa vastustaa tukea, eikä tuki siten vastaa demokraattisen yhteiskunnan arvoja. Joten tuki on selvästi perustuslain vastainen ja se täytyisi säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, eikä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslain 42§ mukaan eduskunnan puhemiehen tulisi valvoa että eduskunta noudattaa asioita täysistunnossa käsiteltäessä perustuslakia. Eduskunnan puhemies on Kokoomuksen Sauli Niinistö.
Tässä tapauksessa ehkä 98% kansasta vastustaa tukea, joten omaisuudensuojaan ei tässä tapauksessa voida tehdä poikkeusta normaalissa lain säätämisjärjestyksessä, vaan tuki pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Selvää on että jos takuu lankeisi Suomen veronmaksajat verojen muodossa joutuisivat maksamaan tuet, joten omaisuudensuojan pitäisi suojata kansalaisia.
Vaikka nyt joka kotitalouteen ei lähetettäisikään XXX euron lisävero lappua, jolle annettaisiin nimeksi J.Käteisen pakollinen tuki vero.
Gallup: Kannatatko 16 miljardin takausta ? ( 15.1-23.1.2011 ):
www.gfxpoll.com/viewpoll/7981-kannatatko_takausta_.html
Gallup: Mitä puoluetta kannatat ? ( 15.1-23.1.2011 ):
www.gfxpoll.com/viewpoll/7982-mita_puoluetta_kannatat_.html
Mikäli on jo olemassa joku laki, jonka nojalla eduskunta antaa kyseistä tukea, niin kyseinen laki on perustuslain vastainen, eikä sitä tule noudattaa siksi perustuslain 106§ nojalla.
Huomioi myös:
HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla. Mielestäni tässä tapauksessa on kyse juuri sellaisesta, joten tuesta pitäisi päättää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Jonkun, vaikkapa Perussuomalaisten kannattaisi kysyä oikeusoppineiden kantaa asiaa: