Kirjaudu ▼
 

Tarkastusvirasto: Hyvinvointivaltion rahoitus vaarassa

Julkisessa taloudessa on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan kestävyysvaje, joka vaarantaa hyvinvointivaltion rahoitusperustan ja jota lyhytaikainen hyvä talouskasvu ei riitä ratkaisemaan.
Taloussanomat
12.1.2011 18:34
93

Virasto tähdentää tarkastusraportissaan eduskunnalle, että tulevien kriisien varalta riittävä liikkumavara on tärkeää, jotta rahoitusperusta voitaisiin turvata.

Väestön ikääntymisestä aiheutuvat menopaineet kohdistuvat erityisesti kunnallisiin palveluihin ja sosiaaliturvarahastoihin, tarkastusvirasto muistuttaa. Kunnat eivät siksi todennäköisesti tule selviämään tehtävistään ilman kunnallisveron korotusta.

Tarkastusviraston mielestä valtiontaloudessa noudatettavaa kehysmenettelyä tulisi jatkaa uudistettuna ja laajennettuna koko julkista taloutta koskevaksi siten, että kuntatalous ja sosiaaliturvarahastot sisältyisivät kehykseen omina kokonaisuuksinaan. Kuntataloudessa olennaista on rajoittaa valtion toimista kunnille aiheutuvaa kustannusrahoitusta, virasto linjaa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (93)


Anonyymi
Onko laman ja taantuman jälkeen tulossa uusi taantuma vai lama ?
Epätietoinen 12.1.2011 23:30

Anonyymi
Ei muuta kuin jättiveronkorotukset heti vaalien jälkeen että ei vaan loppuisi rahantulo sossusta.
Nimetön 13.1.2011 0:24

Anonyymi
"Mutta loispummivirkamiesten palkanmaksu on sitten turvattu. Mihinkään rahastoihin ja hyvinvointipalveluihin ei tarvitsi puuttua jos 100 000 (arvio alakanttiin) loispummivirkamiestä saisi kenkää."

Mitenkäs se loispummijuttu menee silloin kun todetaan, että maataloustukiin menee vuositasolla 3,5 miljardia ja yritystukiin 4,3 miljardia? Tuohan on melkein viidennes valtion budjetista.

Eikä siihen ole vielä laskettu yksityisen puolen julkiselle tekemiä kusetuksia MOT:ssa esitettyyn tapaan.

Eikä harmaata taloutta, jonka avulla kusetetaan vähintäin 5 miljardia vuodessa.

Näin keskituloisena maksumiesten joukosta herääkin kysymys, missä ne loiset oikeasti ovat. Kuka perkele oikeasti puhaltaa ne rahat, jotka me kohoavina alveina ja energiaveroina maksamme?
Nimetön 13.1.2011 0:38

Anonyymi
Ajatus hyvinvointivaltiosta kuoli 1980-luvun loppupuolella kun Suomesta alettiin toteuttaa "hallittua rakennemuutosta" kohti uusliberaalista talousyhteiskuntaa. Tämä muutos on tosiaan onnistunut, köyhyys on kasvanut ja pieni talouden eliitti on saanut etunsa kasvatettua. Nyt harmina on liian näkyvät leipäjonot, kun nämä saadaan lakaistua näkymättömiin niin kaikki alkaa olla hyvin täällä Suomessa. Köyhyyttä ei aiota edes poistaa eikä vähentää, se vaan täytyy lakaista näkymättömiin jotta talouseliitin silmät eivät rasitu.
x 13.1.2011 5:31

Anonyymi
Ja mitä teki Jyrki Katainen Suomessa laman alkaessa, aloitti ottamaan lainaa järjettömiä määriä laskusuhdannetta vastaan, juuri päinvastoin tehdään liike-ja talouselämässä. Mistähän Käteinen on talousoppinsa saanut...


Vanhemmat ovat varmaan maksaneet useammankin sisäänpääsyvalmennuskurssin. Rahalla saa nykyisen kaltaisia päättäjiä. Vastuu on niin hajautettua, ettei kukaan joudu koskaan vastuuseen päätöksistään. Sen sijaan tavallinen ihminen syyllistetään työttömyydestään, vaikka tuotanto on viety ulkomaille. Sosiaaliviranomaiset syyllistävät köyhyydestä, koska se on kuulemma itseaiheutettua. Kannustimeksi leikataan ansiosidonnaisen kestoa ja pidennetään eläkeikää. Uusin keksintö on päästä lakiteitse myymään vanhuksen asunto ja tätä kutsutaan "lisäeläkkeen ostamiseksi". Rahat saa säätiö, joka maksaa hoitomaksun ja saa loput kun vanhus kuolee. Yhteiskunnan on todellakin kannattanut kustantaa näiden heppujen opiskelu.
Nimetön 13.1.2011 6:23

Anonyymi
Noin sadassa Suomen 350 kunnasta on yli 40% työvoimasta kunnalla töissä. Suuremmissa kaupungeissa vastaava luku on 13 - 25%. Kunnan koolla ja tehokkuudella ei silti ole tutkijoiden mukaan yhteyttä.

Tämä viidakko kun perattaisiin, saataisiin kestävyysvaje aisoihin.

Hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi myös määritellä eri toimijoiden vastuut ja tehtävät sekä purkaa päällekkäisyydet.

...
...
Systemi on olut pienissä kunnissa tämä: maatala jää pitämään yksi ja loput lapsista sijoittuvat kunnalle töihin. Näin kepumafia pitää käsissään sekä kunnan talousnarut että omat työvoimatarpeensa.
ahistaa niin vietävä 13.1.2011 7:10

Anonyymi
Jyrkin nerokkaan fantastisilla talousopeilla tähän on tultu.
Kiitos, Jyrki 13.1.2011 8:12

Anonyymi
Julkisessa taloudessa on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan kestävyysvaje, joka vaarantaa hyvinvointivaltion rahoitusperustan ja jota lyhytaikainen hyvä talouskasvu ei riitä ratkaisemaan.



Tämä virasto ei voi missään tapauksessa olla ainakaan VM:n alainen organisaatio. On hyvä, että suomesta löytyy edes yksi tosiasioita julkaiseva organisaatio
Mutta missä on JK? 13.1.2011 8:26

Anonyymi
Ajatus hyvinvointivaltiosta kuoli 1980-luvun loppupuolella kun Suomesta alettiin toteuttaa "hallittua rakennemuutosta" kohti uusliberaalista talousyhteiskuntaa. Tämä muutos on tosiaan onnistunut, köyhyys on kasvanut ja pieni talouden eliitti on saanut etunsa kasvatettua. Nyt harmina on liian näkyvät leipäjonot, kun nämä saadaan lakaistua näkymättömiin niin kaikki alkaa olla hyvin täällä Suomessa. Köyhyyttä ei aiota edes poistaa eikä vähentää, se vaan täytyy lakaista näkymättömiin jotta talouseliitin silmät eivät rasitu.


Juuri noin. Suomen hyvinvointivaltion alasajo alkoi vuonna 1988, kun kokoomus pääsi ensimmäisen kerran sodan jälkeen hallitukseen. Holkerin hallitus suunnitteli täysin epäonnistuneen "hallitun rakennemuutoksen". Suomalaiset äänestivät kokoomuksen myös seuraavaan, Esko Ahon johtamaan (lue tunaroimaan) hallitukseen, joka oli maamme kaikkien aikojen surkein hallitus. Kaksi seuraavaa hallitusta olivat demarivetoisia sini-puna, joiden tehtävänä oli Ahon hallituksen aiheuttamien sotkujen siivoaminen. 2000-luvulla kokoomus taas valitettavasti pääsi hallitukseen ja jälki on ollut sen mukaista. Maamme on juuri vajoamassa kaikkien aikojen pahimpaan talouskriisin.

Eikö suomalaiset voisi viimeinkin uskoa, ettei kokoomuksesta ole hallituspuolueeksi?
Kokoomus, Vihreät ja 13.1.2011 8:36

Anonyymi
Ei muuta kuin jättiveronkorotukset heti vaalien jälkeen että ei vaan loppuisi rahantulo sossusta.


Ihan tiedoksi vaan, että keski- ja hyvätuloiset saavat verohelpotuksia (=sossurahaa) enemmän vuodessa kuin toimeentulotukeen oikeutetut saavat perusturvaa sossusta.

Silti nämä edunnauttijat rutisevat köyhien perusturvasta.
Nimetön 13.1.2011 8:37
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä