38 miljoonan euron isänpäivä
Tänään sunnuntaina vietettävän isänpäivän taloudelliset vaikutukset kipuavat kymmeniin miljooniin euroihin. Kaupan liiton arvion mukaan kuluttajat käyttävä isänpäivälahjoihin tänä vuonna noin 38 miljoonaa euroa.
Erityisesti isänpäivä ilahduttaa kirjakauppiaita. Isänpäivä ja joulumyynti kattavat noin 40 % kaunokirjojen koko vuoden kirjakauppamyynnistä.
Kirjakauppiaiden liitto arvioi kokonaismyynnin nousevan vuoden loppuun mennessä lähelle viime vuoden tasoa, vaikka vielä ollaankin 3-5 prosenttia viime vuoden myyntiä jäljessä.
Isänpäivänä kaupat ovat pääsääntöisesti suljettuina. Vain pienimmät, alle sadan neliömetrin pikkukaupat ovat tänään auki.
















Kommentit (8)
tavaranmyyntikikka.
Siis sen pitää vaudittaa tavaroiden myyntiä ennen joulua. Mitään muuta merkitystä tällä päivällä ei ole.
Itse pidän 365 isänpäivää vuodessa (siis erikoisesti karkausvuosina)
Isänpäivä on taas laskettu väärin!
Senhän pitäisi olla 9 kuukautta ennen äitienpäivää.
Tänään tuleekin puhua vain oletetun isän, luuloisän tai mahdollisesti naapurin sedän päivästä.
Korruptio Suomi saanut ansaitsemansa johdon.