Yle: Vuokratyö tuli teollisuuteen

LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM
Yle: Vuokratyö tuli teollisuuteen
Talouskasvun elpyminen ei ainakaan vielä näy kokopäiväisten työpaikkojen lisääntymisenä, Yle Uutiset kirjoittaa. Yksi syy tähän on vuokratyön laajeneminen rakennuksilta ja palvelualoilta myös teollisuuteen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
15.8.2010 09:58
Kommentit 71

Työllisyys ei ole Suomessa painunut niin alas kuin pelätiin. Talouskasvun kiihtyminen näkyy teollisuudessa kuitenkin lähinnä lomautusten perumisena ja osa-aikatöiden lisääntymisenä.

Uutena ilmiönä myös vuokratyö on tullut teollisuuteen. Jos muita teollisuusmaita katsoo, niin vuorkatyön määrä teollisuudessa voi kaksinkertaistua lähivuosina.

– Tänä päivänä vuokrausyritykset pystyvät tarjoamaan hyvää väkeä ja hyvillä ehdoilla. Kyllä se on yksi varteenotettava vaihtoehto ja varmasti tulee lisääntymään voimakkaasti juuri joustavuutensa ansiosta, sanoo yrittäjä ja  elektroniikka- ja metallialan yritys Hyrles Oy:n toimitusjohtaja Juhani Hyry Yle Uutisille.

Suomessa oli vuoden 2008 alkupuolella noin 33 000 vuokratyöntekijää. Määrä putosi seuraavana vuonna noin kymmenellä tuhannella.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSuu tukkoon, vuokratyöläinen (4.10.2010 07:03)
UutinenHS: Vuokratyöläisiä halutaan taas (6.8.2010 07:50)
UutinenVuokratyö väheni neljänneksen (14.6.2009 17:03)
YrityksetHyrles Oy
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (71)

Huono 0
Muita kuin vuokratyöläisiä ei uskalleta palkata, tilaukset syksyn ja ensi talven osalta puuttuu.
Yrittäjä
Yrityksien ei tarvitse maksaa työstä poisolemisesta. Sama käytäntö olisi saatava myöskin kunta-alalle.
Joo-o. Tervetuloa vuokratyö ja tervetuloa samalla ne ajat, jolloin pätkä- ja vuokratyöläisillä ei ole sairausajalta palkkaa, lomia tai mitään muutakaan.

Itse olin joskus vuosia vuokrakurimuksessa, enkä pitänyt ikinä lomia (ellen sitten palkattomalle jäänyt), työssä astuin naulaan, enkä saanut korvauksia siitä poissaolevalta ajalta ja niin edelleen. Lomarahojen maksusta (jotka tulivat siis jokaisen tilin yhteydessä) piti olla supertarkkana. Vuokratyö on oikeasti ihmisen huijausta.
Viisastelija
Töissä on nykyään paljon työttömiä, joille ei riitä tehtäviä koko päiväksi, mutta saavat siitä huolimatta tuntipalkkaa. Työt ovat muutumassa tulospalkkaiseksi. Vain tehdyistä työtunneista maksetaan ja työpäivät voivat olla 0-8 tuntisia.
Mitähän työläisiä turun telakalle pitäisi palkata.
Entisetkin saivat lopputilin niin työläiset kuin
alihankkijat ja niiden työläiset.
Saneeraaja
Joo-o. Tervetuloa vuokratyö ja tervetuloa samalla ne ajat, jolloin pätkä- ja vuokratyöläisillä ei ole sairausajalta palkkaa, lomia tai mitään muutakaan.

Itse olin joskus vuosia vuokrakurimuksessa, enkä pitänyt ikinä lomia (ellen sitten palkattomalle jäänyt), työssä astuin naulaan, enkä saanut korvauksia siitä poissaolevalta ajalta ja niin edelleen. Lomarahojen maksusta (jotka tulivat siis jokaisen tilin yhteydessä) piti olla supertarkkana. Vuokratyö on oikeasti ihmisen huijausta.

Onhan sitä lomaa vuokratyöntekijälle aina silloin, kun ei ole töitä tehtäväksi. Tarkoitatko, ettei ole palkallista lomaa?
" Jos muita teollisuusmaita katsoo, niin vuorkatyön määrä teollisuudessa voi kaksinkertaistua lähivuosina."

Kuinka joku voi edes puhua yrityksesta tai yrittamisesta ihmisten vuokrauksessa. Verot ja muut velvoitteet jatetaan tutkimusten mukaan maksamatta.

Puhelin, tuoli ja vanha tietokone, niin tama yhteiskunnalle valuuttaa tuova narikka on perustettu. Perustamiskulut noin 500 euroa.
Talonmies

Se on aivan sama kuka ne työnantajan lakisääteiset maksut maksaa. Sama asia kuin tilitoimiston palvelut. Ei tarvise vuokralle ryhtyä voi myöskin liittyä osuuskuntaan ja tehdä toitä osuuskunnan kautta laskuttaen työnantajaa. Osuuskunta hoitaa kaiken, ei tarvitse muta kuin lähettää osuuskunnalle laksun joka veloitetaan työnatajalta. Osuuskunta ottaa noin 5% palvelumaksua siis saman kuin tilitoimisto yrittäjiltä.
Tänä päivänä vuokrausyritykset pystyvät tarjoamaan hyvää väkeä ja hyvillä ehdoilla.

Kenelle hyvillä ehdoilla? Kun kumarretaan niin toiseen suuntaan pyllistetään! Duunarit on pelkkiä orjia nykyään joilla ei ole mitään väliä!
Ulkoistettu vuokrayritykseen
Huono 5
" Jos muita teollisuusmaita katsoo, niin vuorkatyön määrä teollisuudessa voi kaksinkertaistua lähivuosina."

Kuinka joku voi edes puhua yrityksesta tai yrittamisesta ihmisten vuokrauksessa. Verot ja muut velvoitteet jatetaan tutkimusten mukaan maksamatta.

Puhelin, tuoli ja vanha tietokone, niin tama yhteiskunnalle valuuttaa tuova narikka on perustettu. Perustamiskulut noin 500 euroa.

Se on aivan sama kuka ne työnantajan lakisääteiset maksut maksaa. Sama asia kuin tilitoimiston palvelut. Ei tarvise vuokralle ryhtyä voi myöskin liittyä osuuskuntaan ja tehdä toitä osuuskunnan kautta laskuttaen työnantajaa. Osuuskunta hoitaa kaiken, ei tarvitse muta kuin lähettää osuuskunnalle laksun joka veloitetaan työnatajalta. Osuuskunta ottaa noin 5% palvelumaksua siis saman kuin tilitoimisto yrittäjiltä.

Se oli vielä sanomani, että työttömyysturvaa maksetan niiltä päiviltä kun ei ole töitä vaikka olisitkin osuuskunnan kirjoilla. Jos osuuskunnat palkaisivat palkkatuella niin silloin sitä voisi tehdä mitä tahansa työtä, vaikka leikata välillä naapurin nurmikkoa kotialousvähennyksellä. Naapuri hyötyisi tästä pienemmällä veroprosentilla ja voittoa muodostuisi satoja euroja vuodessa.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

09:03OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949