"Karkkivero vääristää kilpailua"

HS
"Karkkivero vääristää kilpailua"
Makeisia, jäätelöä ja virvoitusjuomia saa verottaa, mutta verotuksen pitäisi perustua tuotteiden sokeripitoisuuteen. Tätä mieltä ovat tuotteita valmistavat yritykset, jotka pelkäävät uuden veron vääristävän kilpailua.
Taloussanomat
12.8.2010 14:56
Kommentit 40

Hallituksen kaavailema makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero kohdistuisi tuoteryhmittäin makeisiin, jäätelötuotteisiin, kaakaojauheisiin ja -juomiin, virvoitusjuomiin, mehuihin, kivennäisvesiin ja maitokahveihin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Makeis- ja keksiteollisuusyhdistys kritisoivat uutta veromallia sattumanvaraiseksi. Veron ulkopuolelle jää joukko samankaltaisia, sokeripitoisia tuotteita, joiden terveysvaikutukset ovat makeisiin ja jäätelöön verrattavia.

Uuden veron jälkeen hintataso jäisi ennalleen muun muassa pullissa, kekseissä, leivonnaisissa, jogurttijuomissa, jogurteissa, vanukkaissa, kiisseleissä ja hyytelöissä. Myöskin tavallinen taloussokeri jäisi veron ulkopuolelle.

Hallitus tavoittelee verolla 155 miljoonan euron tuottoa. Yritysten mukaan tämä raha otetaan kohtuuttomasti pieneltä joukolta yrityksiä. Samalla vero vääristää elintarvikeyritysten välistä kilpailua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ratkaisuksi makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomayritykset tarjoavat sokeriveroa. Siinä tuotteita verotettaisiin niiden sisältämän sokeripitoisuuden mukaan. Yritysten mukaan tällaisen veron veropohja olisi laajempi, eli sen piiriin kuuluisi enemmän tuotteita.

Valmistevero menee eduskunnan käsittelyyn syksyn aikana. Tavoitteena on, että uusi vero astuu voimaan vuodenvaihteessa.

Lisää Aiheesta
UutinenKL: Makeisvero kutistaa pakkauskokoja (15.5.2011 09:52)
UutinenSuomalaiskarkki kelpaa ulkomailla (31.8.2010 20:35)
UutinenÄlä syö valtiota kuralle (20.7.2010 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (40)

Huono 0
Vero, vero, vero, vero, vero.....
Vero, vero, vero...
Alkaa murot kallistuu...
Jack
Vero, vero, vero, vero, vero.....

Niin, tätä se Kokoomuksen politiikka käytännössä on.
Karu totuus
Valtion yltiöpäinen rahan tuhlaus maksatetaan köyhillä monilapsiperheillä.
Jyrki vei tikkarinkin lapsen suusta
Tämäkin asia kuvastaa hyvin sitä, kuinka Katainen ruokkii lamaa.

Mukanahan on ihan peruselintarvikkeita, joiden hintaa ollaan nyt korottamassa. Näin kuluttajien ostovoimaa nakerretaan, ja heille jää vähemmän rahaa muiden tuotteiden ja palvelujen ostamiseen. Tämä vaikeuttaa monien yritysten asemaa ja heikentää työllisyyttä. Lama siis syvenee.
Kurjistumisen kierre
Nämä makeis, läski, rasva-verot ovat kauniita ajatuksia. Mutta käytännön asteen yrityksinä täyttä haihattelua ja käytännössä siis pahimman lajin populismia.
Käsitteitä ihmisten päässä ei yksinkertaisesti voi kirjoittaa aukottomiksi asetuksiksi. Aina joku keksii kiertotien.
Tahroja paperilla.
Huono 1
Mahtaa maistua namit paremmalle, kun siinä on enemmän veroa syötävänä.
Nami
Koskas Suomi maksaa seuraavan erän niistä Kreikalle lupaamistaan avustus-miljardeista?

Mitä veroja Suomessa tullaan sitten korottamaan, jotta nuo rahat saadaan kasaan?
Kunhan kysyn
Ei tuo vero-esitys nyt ihan valmiilta vielä näytä..mites rasvaiset sipsit ja muut rajusti energiaa sisältävät tuotteet?
Sekavaa
Chipseille sitä pitäisi vero laittaa, inhoittavaa katsoa rannalla kun hirveän ylipainoiset lapset vetävät 300-500 gramman chipsi pusseja tyhjiksi ja päälle limukat ja sitten läskit löllyen juoksevat sitten uimaan.No samanlaisia on yleensä vanhemmatkin.Chipsien hinnoittelu sellaista että 500 gramman pussit sikahalpoja suhteessa painoon.
Chipsi sika rannalla
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa -17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -6
Milano
Pilvistä, ja poutaa -1
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

17:42OsakeOsake

Kurssi nousussaM-real B

graafi

1,95+5,98 %+0,11

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949