Evira huumeväitteestä: Liioittelua
– Asiasisällön puolesta tämä on kyllä selvästi liioittelua. Eivät energiajuomat tietenkään ole huumeita, Arja Kaiponen sanoo.
Taloussanomat kertoi aiemmin tiistaina Kanadan lääkäreiden ammattijärjestön lehdessä julkaistusta artikkelista. Lehti kirjoitti muun muassa, että ”kofeiinilla ladatut energiajuomat ovat ylittäneet rajan elintarvikkeista huumeisiin, jotka toimitetaan maukkaiden siirappien muodossa”. Julkaisun päätoimittajan, lääkäri Paul Hebertin mukaan jo yksi annos energiajuomaa voi olla vaarallinen, varsinkin lapsille.
– Ehkä tässä on ollut tarkoitus kiinnittää huomiota asiaan ja herätellä vanhempia, Kaiponen arvioi.
Hiljattain julkaistun pohjoismaisen tutkimuksen mukaan pienikin määrä kofeiinia voi tehdä herkän ihmisen riippuvaiseksi. Päivittäin saatuna 50 milligramman annos kofeiinia kehittää nuorelle riippuvuuden. Nuoret kokevat helposti jännittyneisyyttä ja ahdistuneisuutta 125 milligramman päivittäisistä kofeiiniannoksista.
Kaiponen huomauttaa kuitenkin, että nuorten kofeiininsaannista valtaosa tulee kolajuomista ja kahvista. Tutkimuksen mukaan 14–15 –vuotiaiden päivittäisestä kofeiininsaannista vain viisi prosenttia tulee energiajuomista, kun taas kolajuomista ja kahvista tulee 37 prosenttia ja teestä 21 prosenttia.
Batteryn tekijä
tyrmää kovin sanoin
Energiajuomia valmistavan Koffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola pitää myös kanadalaistutkimuksen väitettä ”raflaavana”.
– Energiajuomista yli 80 prosenttia kuluttavat yli 18-vuotiaat. Siihen nähden nuorten energiajuomien kulutuksesta käytävä keskustelu tuntuu aika yliampuvalta, hän sanoo.
Kanadalaistutkimuksessa tarkasteltujen energiajuomien kofeiinimäärä oli 80–140 milligrammaa 250 millilitraa kohden. Suomessa myytävissä energiajuomissa on kofeiinia noin 105 milligrammaa tölkillistä eli 0,33 litraa kohden, eli kofeiinimäärä asettuu tutkimuksessa tarkasteltujen määrien alareunaan.
Jotkut tahot ovat peränneet energiajuomien myynnin kieltämistä alle 15-vuotiaille.
Eviran Kaiposen mielestä nykyinen käytäntö on riittävä. Nyt suuria määriä kofeiinia sisältävät juomat pitää varustaa varoitustekstillä, jonka mukaan ”juomaa ei suositella lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille". Lapsen ikärajaa ei ole erikseen määritelty.
Lisäksi pitää ilmoittaa selvästi suurin vuorokautinen käyttömäärä. Pakkauksessa on oltava myös maininta korkeasta kofeiinipitoisuudesta (x / 100 ml).

















Kommentit (37)
Oppitunnilla ei pysty keskittymään sekuntiakaan. Huudetaan ja riehutaan.
Pitäisi joskus nauhottaa yläkoulun oppitunteja ja laittaa youtubeen niin kansalaiset ja vanhemmat näkisivät sen sairaan menon mikä siellä on.
KYLLÄ JOHTAVAT NEUROLOGIT PUHUU TOISTA.
Oppitunnilla ei pysty keskittymään sekuntiakaan. Huudetaan ja riehutaan.
Pitäisi joskus nauhottaa yläkoulun oppitunteja ja laittaa youtubeen niin kansalaiset ja vanhemmat näkisivät sen sairaan menon mikä siellä on.
Tuskin on paljoa muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Aina on ollut kova hulina. Ihme että sieltä kukaan saa hyviä numeroita. Taitaa numerot johtua kotona opiskelusta, eikä koululla käynnistä.
Eikä se kofeiini enää edes piristä minua. Stressin takia menee 9 tuntia nukkuessa ja muutenkaan ei ole vauhti päällä. Tätä se sitten on 10 vuoden kofeiini-kuurin jälkeen. Lähes immuuni aineelle ja silti tavan vuoksi sitä tulee töissä juotua kahvia ja kolaa kotona (vissyllä vieroittautuminen parin vuoden välein, koska tavoista on vaikea päästä eroon).
Sokerista sentään saa vielä vähän potkua, mutta sekin tosiaan menee nopeasti ohi. Onneksi energiajuomat näkyvät myös maksa-arvoissa, joten ei tarvitse enää olla alkoholisti, etteikö maksa olisi jo kärsimässä. Odotellessa yllättyneitä lääkäreitä, kun alle 30 vuotialla on jo maksakirroosi, ilman alkoholia.
Onkohan nyt mennyt hieman luvut väärinpäin. Oman kokemuksen 80% energiajuomista ostaa lippispäinen teini. Jos 12-18 vuotias teini menee YKSIN kauppaan niin 80% todnäk matkaan lähtee tehoo, patterii tai näitä uudempia litkuja.
Jos tuo väite pitää paikkansa niin silloin joka toisen yli 18v pitäisi kantaa tölkki ulos kaupasta...
Outo maa kun jokainen uutinenn paitsi usa:ssta on skeidaa.
Suomi on kaikesta niin puhdas ja iluusion täydellinen maa, on vain 5,3 miljoonaa juoppoa ugria jotka ovat pihalla kuin lumiukot.