"Kreikan ympärille on rakennettava palomuuri"

Lehtikuva
"Kreikan ympärille on rakennettava palomuuri"
Pääministeri Matti Vanhanen pitää Kreikan vakauttamista välttämättömänä Suomelle ja koko Euroopalle. Vanhasen mukaan Kreikka tarvitsee usean vuoden lainaohjelman, jolla estetään kriisin leviäminen muihin suuren alijäämän maihin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.5.2010 10:08
Kommentit 158

Pääministeri arvioi, että Kreikan kaatuminen johtaisi erittäin ikäviin seurauksiin myös Suomessa. Valtioiden luotettavuus lainanottajina heikkenisi, mikä hidastaisi orastavaa kasvua maailmantaloudessa.

Vanhanen perää tiedotteessaan riittävän suurta, usean vuoden lainaohjelmaa, joka sidotaan mittaviin säästötoimiin. Lainojen koosta pääministeri ei puhu, mutta aiemmin on arvioitu, että EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuki voisi kohota jopa 120 miljardiin euroon.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Suomen osuus voisi nousta ennätykselliseen 1,7 miljardiin euroon.

– Suomi pystyy omalta osaltaan toteuttamaan monivuotisen ohjelman, varaamme ylimääräisellä lisäbudjetilla siihen tarvittavat lainanantovalmiudet, pääministeri sanoi tiedotteessaan.

Talouspolitiikka ei vastaisuudessa saa olla ainoastaan kansallinen kysymys, vaan myös koko EU:n yhteinen asia. Ylikansallisen talouspolitiikan toteuttamiseksi käytännössä nykyistä paremmin Vanhanen ehdotti muun muassa EU-tason tilintarkastusoikeuksien vahvistamista.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKreikan kansa ei apua kaipaa (1.5.2010 17:42)
UutinenPankit kiirehtivät Kreikan apuun (1.5.2010 13:09)
UutinenOnko Kreikka uusi Lehman Brothers? (1.5.2010 07:05)
UutinenSuomi hyötyy Kreikan kriisistä (29.4.2010 17:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (158)

Huono 0
Voi kumpa ongelma olisikin vain Kreikassa. Nää puusilmäpoliitikot ei nää muiden maiden taseissa mitään ongelmia...
sähköasentaja
Meidän kilpailukyvyllä olisi pitänyt rakentaa tulli muuri koko euroopan ympäri.
Lainaamalla rahaa kulutukseen tämä sairaus vain pahenee.
Yrittäjä
Ja palomuurihan sopii oikein hyvin tavaroiden, palvelujen, työvoiman ja pääoman vapaaseen liikkuvuuteen.

Kreikan eristäminen onnistuu vain ja ainoastaan siirtämällä maa euroalueelta, ei muuten.

Rahan lainaaminen lainaa ottamalla on täysin järjetöntä. Portugalin luottolukitus ei nouse siitä, että se lainaa lainarahaa maksukyvyttömälle Kreikalle.
Ei onnistu
Mitä tekee koko kansan presidentti? Vaikenee ja miettii josko jossain päin maailmaa olisi asiat huonosti naisilla ja tytöillä.
Ridge Forrester
Vanhasen ja koko Kepun ympärille on rakennettava palomuuri!
Kalvinist
Kun näitä nyt junaillaa yhdessä Espanjan, Italian ja Portugalin kanssa, pitäisi yksi ehdoton edellytys olla vaatimus näiden maiden etukäteen - ennen viimeistä pakkoa - tehdyistä budjettileikkauksista.

Muuten Kreikka-apu menee hukkaan.

Hyvä kuitenkin, että Vanhanen edes kevyesti yrittää perustella avustustarvetta. Aika ylimielistä touhua ollut tähän asti.
T.J.T.V
Siis Vanhanen estää kriisin Suomessa heittämällä kaksi miljardia euroa kankkulan kaivoon ja syventämällä Suomen alijäämää?

Täytyy sanoa, että todella omaperäistä logiikkaa. Suorastaan keskustalaista ajattelua.
Uskomatonta touhua
Kun kreikka saa apupakettinsa suomelta,niin täällä alkaa,leikkaukset ja verojen kiristykset.Suomalaiset pumpataan oikein kunnolla keppikerjäläsiksi.
Vanhasen päässä on palomuuri
Millä korolla Kreikka maksaa tämän lainan takaisin ja mitä on vakuutena? 1,7 miljardille voisi vakuudeksi laittaa vaikka jonkun isohkon lomasaaren, joka siirtyy osaksi Suomea, jos rahoja ei makseta takaisin.
Realisti
Jos minä eläisin pikavipeillä leveästi 2 vuotta niin minunkin mielestäni siihen pitäisi suhtautua kuin syttyneeseen tulipaloon.Ja ihmisten ja yhteiskunnan pitäisi maksaa velat pois.
Muutenhan se saattaa levitä naapuriin ja naapurikin saattaa ryhtyä leveään elämään !
Hölmöt poliitikot dumppaa rahaa kreikkaan.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 16 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
New York
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:48OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949