Oluen tuonti Virosta ryöpsähti
Alkoholijuomien matkustajatuonti ryöpsähti viime vuonna uuteen kasvuun. Erityisesti lisääntyi oluen kärrääminen, jossa oli kasvua 27 prosenttia. Litroissa se tarkoittaa liki kuutta miljoonaa litraa lisää.
Suhteellisesti eniten nousi kuitenkin long drink -juomien tuonti: 52 prosenttia. Litramääräinen kasvu oli 3,4 miljoonaa litraa. Siiderien tuonti kasvoi 19 prosenttia ja viinien tuonti 10 prosenttia. Sen sijaan väkevien tuonti väheni kaksi prosenttia.
Tiedot perustuvat TNS Gallupin viikoittaisiin haastatteluihin, joita on tehty vuoden aikana 26 530.
Tutkimuksesta kysyttiin myös, mistä oluet, viinit ja väkevät juomat on ostettu. Valtaosa maahantuoduista alkoholijuomista ostetaan edelleen joko laivalta tai Virosta. Esimerkiksi 26,3 miljoonasta olutlitrasta 21,2 miljoonaa oli peräisin Virosta tai laivalta.
∇ Mainos ∇














