Kaupan kassa jäi yksin

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Kaupan kassa jäi yksin
Kauppojen uudet aukioloajat ovat lisänneet yksintyöskentelyä. Töitä saattaa joutua paiskimaan yksin jopa seitsemän tuntia, mikä tekee pelkän ruokatauon pitämisestä haasteellista. Mikään laki ei rajoita yksintyöskentelyn määrää iltaisin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
23.1.2010 13:19
Kommentit 77

Aukioloaikojen pidentyminen on lisännyt viikoittaista työaikaa ja yksintyöskentelyä muun muassa Siwoissa, Palvelualan ammattilaisten liiton PAMin lehti Pam kertoo.

Päivittäinen yksintyöskentelyaika lisääntyi 1-3 tuntia. Määrä ei ennestäänkään ollut lyhyt, ja nykyisin yksintyöskentelyä kertyy päivässä keskimäärin 5-7 tuntia. Määrä vaihtelee päivittäin, vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan.

Viikoittainen aukioloaika on kasvanut joissakin paikoissa jopa 30 tunnilla. Lain mukaan pienet kaupat saavat olla auki vaikka ympäri vuorokauden. Yksintyöskentelyn ongelma onkin suurin juuri aukioloaikoja pidentäneissä paikoissa.

Kassaa ei kaupassa voi jättää yksin, joten työaikojen puitteissa hyllyttäminen ja taukojen pitäminen on haasteellista. Työehtosopimuksen mukaan ruokatauko kuitenkin kuuluu kaikille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kauppojen aukiolon pidentäminen on lisännyt myös vartijoiden kiirettä. Myymälävarkaudet ovat lisääntyneet kahdessa vuodessa 20 prosenttia. Aukioloaikojen muutokset eivät vielä näy tilastoissa.

Yksintyöskentelylle ei ole iltaisin lakisääteisiä rajoituksia.

Lisää Aiheesta
UutinenMyrkky pois kassakuiteista (11.2.2011 11:41)
UutinenKohta ruokaa saa vielä halvemmalla (15.1.2010 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (77)

Huono 0
Se on hyvä elämä viettää aikaansa kaupankassalla. Pitäisköhän itsekkin kokeilla, kun ei tässä ole nyt muutakaan tekemistä.
Vain elämää, ei sen enempää
Ihmeellisiä lakeja miten ikääntynyt työntekijä jonka käytävä WC-tunnin välein ja varkaudet ilta myöhällä lisääntyy miten yksin työskentelevä 60 vuotias asin ratkaisee.
Yrittäjä
Vikahan ei tietenkään ole ahneissa kauppiaissa jotka eivät palkkaa lisää ihmisiä töihin?
k / s mafia
Ihmeellisiä lakeja miten ikääntynyt työntekijä jonka käytävä WC-tunnin välein ja varkaudet ilta myöhällä lisääntyy miten yksin työskentelevä 60 vuotias asin ratkaisee.

Vaipoilla, ne tulee vanhuksille muutenkin tutuksi.
Ruberttiini
Vuorotyö on tutkitusti haittalista ja lyhentää merkittävästi elinaikaa. Toivottavasti tätä ongelmaa aletaan purkamaan.
Eihän Suomessa töitä saa tehdä, lakkoilla kylläkin.
"Vuorotyö on tutkitusti haittalista ja lyhentää merkittävästi elinaikaa. Toivottavasti tätä ongelmaa aletaan purkamaan."

Eikö tämä ole juuri hallituksen ja EK:n tavoitteenakin. Vielä, kun hilataan eläkeikäminimi 67:ään ja vähintään 40 palvelusvuoden työhistoria, niin eläkepommista tulee suutari, tulevaisuudessa ei nimittäin ole eläkeläisiä. Työssä olevat ehtivät kuolla työaikana ja työtä vieroksuvat elätit eivät pääse koskaan eläkkeelle. Ja niin Suomi pelastuu.
realisti
Meillä ei töissä 8-9 tunnin työvuorossa ole merkitty välttämättä ruokataukoa ollenkaan. Työt tehdään ennalta päivittäin laaditun minuuttisuunnitelman mukaan. Työnantaja sanoi, että söisitte kotona.
Näin Helsingissä
Voi voi kun on nyt kaupan työntekijöillä asiat niin huonosti! Ravintola-alalla yksintyöskentely ympäri vuorokauden on ihan normaalia ja vielä huomattavasti pienemmillä ilta- ja yölisillä. Kuka siitä valittaa tai kauhistelee???
kia
Yhteiskunta on SICK
Al Qaida
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:39OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949