Finnairin lennoilla edelleen häiriöitä

Lehtikuva
Finnairin lennoilla edelleen häiriöitä
Finnair on joutunut perumaan lisää lentoja, sillä Ilmailualan Unionin työntekijöistä vain osa on palannut töihin.
Taloussanomat
1.12.2009 08:11 (päivitetty 11:13)
Kommentit 26

Ilmailualan Unionin työntekijöiden ulosmarssin piti päättyä kello 10, mutta vain osa työntekijöistä on palannut töihin, kertoo Ylen uutiset.

Finnair onkin tähän mennessä joutunut perumaan tänään noin 20 lentoa. Perutut lennot näkyvät Finavian sivuilta.

Lisäksi maanantaina saapuneiden matkustajien laukkuja on jumissa Helsinki–Vantaalla ja ruuhkan purkaminen voi kestää useamman päivän.

Finnair kertoi maanantaina siirtävänsä 500 työntekijäänsä Baronalle ja 130 työntekijää Suomen Transval -nimiselle yhtiölle.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (26)

Huono 0
Kohta Finnair ulkoistaa lisää, kun ei ole varaa käyttää ulosmarssijia.
Huono 0
toivottavasti lakkoilu auttaa. Kokemuksesta tiedän, että ulkoistaminen vuokrafirmalle heikentää työntekijän asemaa, sitten ollaan pelkkiä resursseja ja kulueriä.
Huono 3
Irtisanomissuoja vaan pois kaikilta laittomaan lakkoon osallistuvilta. Ja seuraava kuukausi työtä palkatta! Johan loppuu tällainen naurettava laiton lakkoilu.
Huono 0
Uskaltaako pian Helsinki-Vantaan kautta ja/tai Finnairilla lentää, kun ei tuo toiminta kovin luotettavalta ole viime viikkoina vaikuttanut?
Ihmettelevä asiakas
Huono 2
mitä he luulevat enää saavuttavansa? Siirrot on jo tehty, ei enää kannata omille kintuilleen päästellä..
Huono 1
Irtisanomissuoja vaan pois kaikilta laittomaan lakkoon osallistuvilta. Ja seuraava kuukausi työtä palkatta! Johan loppuu tällainen naurettava laiton lakkoilu.

Etkö itse pidä kiinni oikeuksistasi vai oletko lammas?
Ei mikään kynnysmatto
Huono 0
Irtisanomissuoja vaan pois kaikilta laittomaan lakkoon osallistuvilta. Ja seuraava kuukausi työtä palkatta! Johan loppuu tällainen naurettava laiton lakkoilu.

Etkö itse pidä kiinni oikeuksistasi vai oletko lammas?

Tottaikai oikeuksistaan pitää pitää kiinni, mutta se pitäisi hoitaa lain ja kohtuuden rajoissa. Eihän yrityskään saa rikkoa lakia omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Huono 1
Työntekijän johtoajatus:
Finnair -illaksi kotiin. Tai miksei saman tien koko päiväksi.
Johnny Slogan
Huono 0
lähtisvät pois lahtihän johtaja vähänaikaa sitten
ei kuukautta että siinä firmassa oo lakkoa
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 19
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:24OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949