Ydinvoima tekisi Suomesta sähkön viejämaan
Professori Peter Lund Teknillisestä korkeakoulusta arvioi YLE Uutisille, että vähintään kolme uutta ydinvoimalaa riittäisi Suomen nostamiseen sähkön viejämaaksi.
Professori Lund muistuttaa kuitenkin, että energiakeskustelussa ei saa sulkea pois muita vaihtoehtoja. Ydinenergiaa on puolusteltu ilmastoargumenteilla, mutta se ei saisi estää aidosti uusiutuvien energianlähteiden rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.
Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula sanoi keskiviikkona YLEn A-plus-ohjelmassa, että sähkön vienti kiinnostaa yritystä. Kohdemaista mainittiin Baltian maat.
Ympäristöjärjestö Greenpeacen energiavastaava Simo Kyllönen muistuttaa, että ydinjätteen loppusijoitus on edelleen ratkaisematta.
– Pitää avoimesti myöntää, mitä vienti tarkoittaa. Sehän on kääntäen sama kuin että toisimme itse ydinjätettä Suomeen. Tuottaisimme siis ydinenergiaa, jonka he muuten tuottaisivat itse, ja ydinjätteet tulisivat Suomeen käsiteltäviksi, analysoi Kyllönen YLE Uutisille.
Hallituksen ilmastopoliittisessa selonteossa todetaan, että ydinvoimaa ei rakennetan vientiä silmällä pitäen.

















Kommentit (86)
Energiankulutus on laskussa. Ei kansalaiset halua takapihalleen lisää ranskalaispuolalaisten sinnepäin rakentamia miljardiprojekteja.
Innovaatio innovaatio innovaatio. Uusiutuvat.
Mitä naurettavaa kaksinaismoralismia.
Innovaatioita ei kuulu. Uusiutuvat eivät tarjoa keskitalvella säätövoimaa. Vanhat reaktorit suljetaan 2030. Realismia peliin piiperöt.
Kaikki millä päästään eroon venäjäriippuvuudesta on plussaa.
-kuvitellaan että nyt tuotetaan jotenkin puhtaasti
-kuvitellaan että nykyiset voimalat on ikuisia
-osataan vaatia uutta takkia ja paitaa mutta ei ymmärretä että myös voimalat vanhenee ja tekniikka edistyy
-ei ymmärreteä että liikenne sähköistyy hybridien ja sähköautojen takia
-ei ymmärretä että vaihtoehto on lisä HIILI voima
-ei ymmärretä että vaihtoehto on lisä YDIN sähkön TUONTI
-ei ymmärretä että on helpompi valvoa ja kontrolloida itse kuin yrittää kontrolloida Venäjän voimaloita.
Ydinvoima lupa on = lupa painaa rahaa tulevaisuudessa. Tämä on fakta.
Päättäjien pitäisi antaa luvat kaikkiin ydin voimalaitoksiin mutta siten että VALTIO eli ME kaikki olemme enemmistöosakkaina.
2030 suomi olisi samalla tasolla kuin Norja nyt, velat olisi kuitattu sähkön myynnillä ja lisää tulee kokoajan.